Toisintoja. v. 4. tutun l. tukun, v. 6. näätäreuhkasen t. näatälakkisen. v. 7. remonpuuhkan t. punareuhkan. v. 17. kormanossa t. korvahassa. v. 19. kunnottoman t. tunnattaren v. 18, lantittoman t. taskuttoman. v. 20, neittä l. naista, v. 21, tahtoaksesi tytärtä t. tytärtä kuvettoasi.
Muuttavalle Kirkkoherralle.
Jos ma saattaisin sanella,
Surusuulla surkutella,
Walitusta Wiitasaaren —
Mutta kielen kerkeyttä,
Mettä mielen voiteheksi, 5
Taivahasta tarvitsisin
Lähtiessä laulajaksi,
Ruovetessani runoille;
Koska pappimme parahin,
Opettaja aimollisin, 10
Kunniasta korkiampi,
Rovasti ja Kirkkoherra,
Meiät jätti jääneheksi,
Heitti suurelle surulle.
Tämä herra hengellinen, 15
Sanan saattaja sulonen,
Jonka vertoa virassa,
Taikka muissakin tavoissa,
Toista tuskin löytyneepi,
Jo nyt jätteli hyvästi 20
Wiitasaaren seurakunnan.
Suru särkepi syämen,
Murhe miellen murteleepi,
Muinosia muistellessa,
Papin hyvän pauhinoita. 25
Oli siellä, oli täällä,
Aina omiaan opetti
Taion tielle tasaselle;
Ohjaeli outojaki,
Muukalaisia monasti; 30
Laitto lapset lukemahan,
Wanhat varsin taitamahan;
Aina näytti olevansa,
Niinkun paras paimenista.
Kun hän maalla matkusteli, 35
Kulki kyllä kaunihisti,
Tuli siivolla tupahan,
Aina suulla nauravalla,
Kaunihilla katsannolla.
Kotonansa komin nöyrä', 40
Talossansa taitavainen,
Aina autto turvatonta,
Hyvin holho huonompia,
Lahjotteli laupiaasti
Warojansa vaivasille. 45
Tämä herra hengellinen
Monen muistossa pysypi
Tähen oppinsa tukevan,
Hyvänsuovan syämensä.
Rippilapset rinnoissansa 50
Tämän tuntevat totuuen:
Niitä' neuo neuomalla
Wiikkokauet kerrallansa,
Kyllä kauniisti kysesi
Läpitse laviat kirjat, 55
Ratki suuren raamatunki;
Wiisauet muilta mailta,
Tieot taampata kokoili,
Kuvakirjat kaikenlaiset,
Luonnon laitokset laviat; 60
Näitä näytti lapsillensa,
Näistä oikein opetti
Töitä Herran tuntemahan.
Tämä herra hengellinen
Totisesti toimitteli 65
Walkeutta vallallensa,
Pimeyttä pienemmäksi.
Tosin toimomme olisi,
Ei menevän mielestämme
Hänen neuonsa hyvimmät, 70
Wakaisimmat varotukset,
Joita vielä viimmeseksi
Lähtösaarnassa saneli,
Kussa oli kuulemassa
Monta miestä, montä mieltä. 75
Kaikki jätteli hyvästi
Herran haltuhun hyvimmän,
Isän ylhäsen sylihin.
Suokohon Jumala suuri,
Että toisessa elossa 80
Näkisimmä näitä häitä,
Joissa meiän mestarimme,
Entinen opettajamme,
Suurten seurojen seassa,
Isän ihanan majassa, 85
Kiitosvirttä veisaileepi
Karitsallen kaunihisti.
Hänen lopulle elolle,
Tämän maailman majassa,
Toivotamme menestystä. 90
Luoja hälle lahjotkohon
Iän pitkän, onnellisen,
Ilopäivät lapsistansa;
Että sekin seurakunta,
Jonka joutu vartiaksi, 95
Saisi nautita ilolla
Papin parahan menoja,
Rakkautta rauhallista.
Syystä saatamamma sanoa:
Mies on ollut, mies on mennyt 100
Mies jo jätteli hyvästi.
Jälkimaine. Tämä runo on, niinkuin nähtävä itsestä aineestaki, Wiitasaaren pitäjässä tehty talonpoikaselta mieheltä, jonka nimestä tätä nykyä en voi selvää saada. Runojan toivotus v. 92 kyllä osiksi täytettiinki, ei kuitenkana niin, ettei jo olisi tästä maallisesta majastaan muuttanut sama kiitettävä kirkkoherra, hengellinen Tohtori ja Ritari, joka Rautalammin pitäjässä 1836 kuoli, kaikiltaki, jotka hänen tunsivat, halullisesti surtuna ja kaivattuna.
Jaakko Wallenperi.