MEHILÄINEN W. 1836.
Joulukuulta.
Tyttö kehnolle kosialle.
Kuulu suolta ruoskan roiske.
Rannalta reen ratsina,
Aisan kalke kaivotieltä:
Mie toivoin tutun tulevan,
Koriamman kohti käyvän,
Näätäreuhkasen näkyvän,
Revonpuuhkan purhottavan;
Tuo tulevi turkin nyplä,
Ween koira vengottavi,
Tuohinen kypärä päässä,
Petäjäinen paita päällä,
Housut Honkaset jalassa,
Puksut puiset lantehilla.
Ja mitä kävelet surma,
Rannan raukuja ajelet,
Tinnervöitä tieustelet!
Suru surtsi kormannossa,
Hietat helmoissa helisi,
Kunnottoman kukkarossa,
Lantittoman lakkarissa.
Kun et tenkoa kerännyt
Täältä neitiä naiaksesi,
Tahtoaksesi tytärtä!
Jälkimaine. Näin lauleli muinen Karjalan neito, liiaksiki vähätoivottua kosiatansa herjaten. Kun tuo nyt et kuitenkana ketänä kaunista, ylimäärin ynsistellä, vähemmin herjata; niin olisiki meidän mielestä sopivampi, tytön siistisanoin puhutella kehnompataki sulhoa ja ennenkun kieltää, visusti miettiä, jos eikö voisiki tuumiin yhtyä. Ei sitä aina ole'kana sihen luotettava, että luonto luovun luoksi tuopi, veri vierehen vetävi, vaikka, jos niin tapahtuisi, se kyllä paras oisiki. Olipa ennen muutamaki tyttö, joka sillä toivolla hylkäsi hyviäki kosioita, vaan jonka sitte kukkaikänsä mentyä täyty ruupuhun ruveta, käsin käyä tähtehille. Toisinaan ei tuo luonto luotua luoksi, joka vaan ei sillenkäne tytölle tuonut, joka ikänsä tyhjän toivossa kuluttua, viimmen laulo: "mikä multa mielen otti, kuka haikian hajotti, mokomalta mielevältä, kylän kaiken viisahalta! Mieli on tervoa parempi, syän syttä valkosampi." Eikä paremmin käynyt senkänä tytön, joka vanhempainsa neuoa vasten paremmat heitettyä viimmen kehnompaan suostu, josta sitte mielipahoissaan itse saneli:
Olisi tämä otettu,
Tämä muoto muuanenki,
Tämä kasvo kaikin paikon,
Ilman tuotta turmiotta,
Ilman ilkiriiviöttä.
Ei ollut isoni syytä,
Ei isoni, ei emoni,
Itse hullu hukkasime,
Mielipuoli mestasime.
Itse liitin liinahurstit,
Laitin aivinalakanat,
Itse vierehen venäyin,
Käsivarrelle valauin.
Otin hurjalta hopiat,
Rahat rannan juoksialta,
Nukuin nurjuksen nutulle,
Wäsyin väinön vuotehelle,
Olutjuomarin ohelle,
Hurstille humalahurjan,
Wiinavillin vaattehille:
Katsoin suuta sulhaseni,
Muotoa mukahiseni;
Niin sainki sulhon mokoman:
Suun kun syövältä suelta,
Korpilta nenän korian,
Muovon mustalta sialta.
Jos nyt tytöt itse toisin ajatellevat kauniistansa ja sopivaisuudestansa kehnompiasi kosioita kohti, niin jopa tuon helposti arvaaki jokanen, yksipuolisia olevan niin meidän, kun ehkä heidänki mietteet siinä asiassa.
Oudompia sanoja, ratsina; ratina (ratina, ritinä, rytinä, rutina, rotina, rötinä). näätäreuhkasen; näätänahkalakkisen revonpuuhkan; jolla on puuhkat (kaulukset) remon eli ketun nahasta, purhottavan; pöyhöttelevän, isosti eli julkisesti liikkuvan, nyplä; näppylä (?) s.o. vähäarvon, vähäpätönen, mitätön, vengottavi; kulkee, liikkuu hangaltaen, rientäen, kypärä, pystölakki, puksut; pöksyt, housut, kaatiat, tinnervöitä; tinamöitä, surtsi, suriusi, sorisi, sirisi, ratisi jne, kormannossa; taskussa, lakkarissa.