281—286.
Mari vielä muistelepi:
"Mun on haiku Haapalaista,
Jonk' on sormus sormessani,
Jonka kanssa kaiken talven
Aina valvoin valpahasti
Öillä yksillä olilla."
287—302.
Anna haukku Haapalaista,
Kieli kerkiä panepi:
"Totteletko toljaketta,
Höyhenkengän höynäystä!
Elä huoli huitarista,
Kovin konnankoukkusesta,
Jok' on ruma ruumihilta,
Partaki pahannäkönen,
Eik' ole mieltä muille asti,
Eikä ihtessä piteä.
Laaustaan on aivan laiska,
Syöpi ruoan runsahimman,
Juopi viinan kun vetenä
Ihmisiltä ilkiästi,
Aina pirtissä asupi,
Pötköttäpi pöyän päässä."
303—314.
Toista kiitti kielevästi:
"Ollut nuorena nopia,
Wiel' on virkku vanhanaki,
Kaunis kaikissa tiloissa,
Talon töihin taitavampi:
Kaikki kyllä kaunihisti
Laittelepi laaullensa,
Aina akkainki asiat.
Nametass' on naisten luona,
Leivät leipopi leviät,
Pa'at kaikki kahtelepi,
Kaikki kulkepi koatki.
315—348.
Täll' on sini silmäripset,
Tällä kulta kulmakarvat,
Tällä vaattehet verasta,
Jotka näyttävät näkyvän.
319—322.
Täll'on kihlat kirkkahimmat,
Kultasormukset soriat,
Jotka ennen aikonansa
Osti Oulun kaupungista."
323—328.
Anna kukkaron avasi,
Otti lantit lakkarista,
Jotka työnti tyttärelle.
Hyvin helisi hopiat,
Kultasormukset kulisi,
Kahlisivat kahmaloissa.
329—331.
Kohta annettiin asia,
Saatettiin sana kylälle,
Julki kaiken kirkkokunnan.
332—355.
Sinä päivänä samana
Tuli sanoma Samulle,
Ett' on Mari morsianna.
Säikähti Sameli riepu,
Weri ohtahan osasi,
Niinkun pilvi päivän päälle.
Sylkäytti syänaloa,
Wärähytti varpahia,
Tahto puheta punanen,
Waikk' oli valkiaverinen.
Eikä sitte ensiyönä
Saanut unta silmillensä,
Ajatteli aikojansa:
"Mikä mielessä Marilla,
Kun ei huolinut minusta,
Waikka kaiken vaivan kanssa
Kannan kalua kokohon!
Minä otan ompelolla,
Takomalla talvikauet,
Weän värkkiä kokohan,
Wielä viljoa metästä,
Ansoistani aikalailla,
Parahite pauloistani,
Satimistani samate."
356—368.
Aina arveli Sameli,
Wielä muisti muinosetki:
"Sinne sortu sormukseni,
Sinne värkkini väheni,
Kaikki kulu kintahani,
Kaikki kenkäni keveni,
Yöjalassa juostessani,
Warsin kauan valvomassa,
Talvikauen tarpoessa.
Sauoin varsin vaikiasti,
Sukset tarttu takkalahan,
Tahon puota pyörtehesen,
Aina mennä ämmän alle."
369—378.
Sitte ensilauantaina
Lähti poika polkemahan,
Walmisti vaeltamahan,
Kylyn jälkehen kylästä.
Juoksi yöllä yksinänsä
Heti kohta Hekkalahan,
Waan ei löytänyt Maria,
Eikä saanut sormustansa —
Mari oli poissa Pulkkilasta
Mennyt morsianverolle.