v. 305, 310—314, 321. Tämmöset kiitospuheet ei toki kaikitse naistenkan silmissä kovin miestä ylennä. Koiruudellako lie runoiliaki ne tässä tilassa Annan suuhun sovittanut?
v. 368. Ämmäksi ja paikon äiäksi ja enoksiki sanotaan koskiputouksia.
v. 378. Morsiamet tavallisesti kayvät omasta ja toisinaan vieraistaki likimmäisistä pitäjistä apua, saaden mitä mistäki, villoja, pellavia, vaatetta, ruokavärkkiä, rahaa jne häitensä ja uuden taloutensa hankkeeksi. Tälle kululle oli nyt Mari saanut (mennyt morsian merolle).
v. 445. Millä verolla Haapalaista tässä Karjalaiseksi nimitetään, sit' en tiedä. Pitäisikö olla'ki Haapalainen?
v. 447. Köyryojan kylään luetaan Anttosen talosta 15:ta virstan ja kirkolta 2:den penikuorman paikoilla.
v. 456—460. Pitäjiin ja kappeliloita Pulkkilan kirkon ympärillä, Paltamo ja sen kappeli Säräsniemi koilliseen päin, Haapajärvi Pyhäjokea etelään, Siikajoen emäkirkko länteen, Tyrnävä Liminkata luoteesen ja Oulujoki, jolla tavoteltanee Utajärven kappelia Muhosta, pohjaseen. Onki maassa tavallinen ulkopitäjistäki käydä isoja häitä katsomaan.
Satuja.
1. Paimen ja Ahti.
Paimen jokirannalla veistelevä pudotti veitsensä joteen. Kauan vahinkoansa törmällä itkevän kuuli Ahti, ui luoksi, sukelti pohjaan ja toi sieltä kultaveitsen paimenelle. "Ei se se ollut", sano paimen ja Ahti toiste pohjaan upoten toi hopiaisen. Ei sitänä omistaen, toi Ahti kolmannella kerralla oikian veitsen, jonka paimen ilolla omaksensa tunnustit Ahti kiittäen paimenen rehellisyyttä anto hänelle kaikki kolme veistä. Asia tuli pian toisille tutuksi. Niin ajatteli muutama toinen paimen; "miksi ei minullenki voisi yhtä onnellisesti sattua?" Meni jokiayräälle, nakkasi veitsensä jokeen ja rupesi vahinkoansa itkemään. Ahti toi taasenki kultaveitsen joesta ja kysäsi: "tätäkö itket?". "Aivan sitä," vastasi paimen ja vikasi kätensä veistä tavottamaan. Waan Ahti ei suuresti tämän paimenen rehellisyyttä kiittävä ui matkohinsa ja jätti hänen ilman omaaki jokeen mielentaiten nakattua veistänsä.
Rehellisyys maan perii.