Suomen kansan Sanalaskuja.
1. Paha on paljo tyttäriä, poikia pahempi paljo; pellon pieneksi jakavat, isän maansa ilkiäksi.
Tämä jo näyttääki usiammassa paikassa toteen käy- vän. Poika tuskin ripille päässyt anastaa maan lisältänsä, joka vielä hyvästi kaikenlaisiin töihin ja toimintoihin kykenevä tulee lapsensa elätettäväksi, joutavaksi ja vaan kuolemaan toivotettavaksi hyljyksi. Jos poikia on usiampia, riitelevät he keskenänsä paremmasta isännysedusta, perinnön jaosta ja sanalaskua myöten jakauvat isänsä pellon pieneksi taikka keräjissä köyhtyneinä heittävät sen peräti ja lähtevät kululle. Sitte kyllä on
Hyvä toiste tullaksensa,
Kaunis kaaputellaksensa,
Isän entisen tuville,
Wanhan taaton valkamille,
Jossa kaikki puut puhuvat,
Mäet, männyt muistelevat,
Elelmistä entisistä,
Ihanimmista iloista.
Meidän seuduilla ei vielä kuitenkan ole oikein totuttu sillä tavoin elämään — hyvä jos ei millonkan totuttaisi.
Wielä olen tavannut vanhoja, harmajapäitä ukkoja viiden ja kuudenki kymmenen vuotisia poikiansa lapsiksi kutsuvan ja näiden vanhaa isäänsä lapsellisesti lähestyvän. Hämehessäki muistan muinen senlaisen ukon sade'päivänä kaluja pihalta suojaan korjatessa lausuneen: "ei tule ihmistä noista lapsirievuista, kun noin ovat kaikki kalut huiskin haiskin sateen alle jättäneet." Näistä lapsirievuista oli sillon vanhin 60, nuorin 40 vuotinen.
Mitä tästä sanalaskusta tyttärihin koskee, sen ymmärtäköön lukia
Hekkalan Marian runosta ja sen 15 märsystä alkain.
2. Johi' juojalle tulepi: eli kintahat katopi, eli koira kengät syöpi.
Wieläpi monta tuhmempataki; katso Oulun Wiikko- Sanomista, 1829, N:o, 2. Toinen taasen souti illan tullen kivelle veneensä. Älyämättä kivellä olevan souti jännitti yhdessä kohti kaiken yön, ei heittäen, jos ryypyn otto-ajaksi, soudantoa. Aamulla päivän valetessa sattu tulla toinen vene siltä suunnalta, kunne'ka hänen matkansa piti. "Sano veikkonen, missä jo olenkan, kun polonen olen pitkän yön eksyksissä soudellut. Piti kirkolle mennä, pitkältäkö tästä sinne vielä onkan?". "Niin pitkältä, vastasi toinen tähän humalaisen kysymykseen, ettet ikinäsi sillä soudulla sinne ennätä" ja autti hänen kiveltä.
Sano sanalasku koiran kengät syövän, vaan söipä ennen mutamalta nukkuessaan hiiriki kengän. Liekö ollut humalassa hänki, sitä en tiedä, vaan unesta herättyänsä hiiren työtä oudostuva kerto hän siitä toiselle sanoen: "mitä aamistaneekan, kun yöllä söi hiiri kenkäni. Oletko vielä konsa kummempata kuullut?" "Ei se niinkän kumma ole, arveli toinen, kummemmaksi katsoisin, jos olisi syönyt kenkä hiiren." Ja sihen pääty se tarina.