Anni tytti, aino neiti,
Meni aittahan mäelle,
Heittihenp' on kuolemahan,
Kaatihen katoamahan.
Tuli taatto nostamahan: 155
"Nouses poies, Anni tytti,
Anni tytti, aino neiti;
Nouse nuorra kuolemasta,
Werevänä vieremästä,
Kauniina katoamasta!" 160
Anni tytti, aino neiti,
Hänpä tuon sanoiksi virkki:
"Enk' on nouse, enkä huoli;
Wirhu olit virkannalta,
Karhu olit karjunnalta, 165
Susi suusi auonnalta."
Meni maammo nostamahan:
"Nouses poies, Anni tytti,
Anni tytti, aino neiti;
Nouse nuorra kuolemasta, 170
Werevänä vieremästä,
Kauniina katoamasta!"
Anni tytti, aino neiti,
Tuonpa hän sanoiksi virkki:
"Enk' on nouse, enkä huoli; 175
Wirhu olit virkannalta,
Karhu olit karjunnalta,
Susi suusi auonnalta."
Meni veikko nostamahan:
"Nouses poies, Anni sikko, 180
Anni sikko, aino neiti;
Nouse nuorra kuolemasta,
Werevänä vieremästä,
Kauniina katoamasta!"
Anni tytti, aino neiti, 185
Tuonpa hän sanoiksi virkki:
"Enk' on nouse, enkä huoli;
Wirhu olit virkannalta,
Karhu olit karjunnalta,
Susi suusi auonnalta." 190
Meni minnä nostamahan:
"Nouses poies, nato rukka;
Nouse nuorra kuolemasta,
Werevänä vieremästä,
Kauniina katoamasta!" 195
"Jopanousen, minnä rukka;
Et ollut virhu virkannalta,
Etkä karhu karjunnalta,
Susi suusi auonnalta."
Toisintoja. v. 4—7 Katso kaivo k. Maski laioille valunut (valettu), T. tilkahtanut, L. p. kirvohtunut. v. 10. M. m. menevi t. Meni vielä k. v. 15. Satalauta l. v. 22. E. käskenyt e, v. 70. Säynäs k. k. v. 82. Oman natosi o, v. 84. E. m. minulla olle, v. 86. Minun pääni päästimeksi, Pääkullan kerihtimeksi. v. 105-107 P. purren paikkanemma, O. ommellemma, Teräksillä temponemma, v. 119, 120 M. p. t. poiges (poikes), Tuulen l. t, v. 123,124. Punapaglan puielossa, kautokannan k.
Jälkimaine. Tämä runo on esinna Uhtuvalta Wuokkiniemen ja ja Paanajärven kirkkojen yhteisestä rajakylästä kirjotettu. Muilta paikoilta on sihen sitte täytteitä ja parannuksia saatu. Laatuansa on se niillä seuduin niin erittäin kutsututta vanhoja Karjalan lauluja eli naisten lauluja. Jälkimmäinen nimi muistuttaa senlaisia vaan naisilta laulettavan ja pilävätki miehet ne kehnompina, kun mitä muistoon panna. Miesten lauluina sitä vaston ovat omaa nimeänsä niin kutsutut runot eli laulelmat muinosista urohista ja heidän toimista, joita akkaväki niinkän ei muistele. Näin on laulelmissaki kummallaki puolella osansa, jääden nimensä puolesta synnyt ja muut loihtoluvut niin miesten kun naisten yhteiseksi tavaraksi. Waan erilaatujansa myöten ovat nämätki jomman kumman omituisia, karjaluvut, läämäluvut, maitoluvut ja muut senlaiset akkain, miesken metsä-, nuotta- ja sotamiesten luvut, koskiluvut ja mitä muuta senlaista löytyy. Tautiluvut ovat enimmiten yhteisiä.
Erittäin nimittäisimmä näitä vanhoja Karjalan lauluja jo ennen kansan nykysille paikoille asettaumista meidän arveloa myöten lauleltun, sillä niitä muislellaan vielä Suomenki Karjalassa, ei ainoastaan Wenäjän. Jos ne vasta myöhemmin olisivat alkunsa saaneet, niin tuskin niitä paljo syntypaikkoansa ulompana tavattaisi, liiatenki miesten niihin harvon koskiessa, jotka muuten liikkuvammalla elämällänsä mikseivät olisi voineet niitä vähän ulommaksiki levitellä. Lienevät kyllä ne senmukaa olleet Karjalaisilla jo ennen nykymaahansa tultua; vai arveltaisiko vieläki vanhemmiksi, olleen Suomalaisilla jo ennen Karjalaisiksi, Hämäläisiksi ja Wirolaisiksi erottua? Tapaamma kyllä välistä eräitä runolauselmia ja aikalomasta ehkä kokonaisia runopätkiäki Hämehessä pian yhteen laatuun kun Karjalassaki, esimerk. Tahvanin runon Hämehessä ja Karjalassa, alun Matalenan runoa Nilvalassa ja Marjatan runoa Karjalassa ei paljo toinen toisistaan poikkeavina, Inkerin runossa neitsen pakinan Lalmannin venosen nähtyä melkein yksillä sannilla, kun muutamassa Karjalan runossa Anni neitsen, Wäinämöisen purren keksittyänsä — muita nimittämättä. Waan jos kohta muutamia yhteisiä runolauselmia löytyyki Hämäläisillä ja Karjalaisilla, niin emme kuitenkan voi nykysiä Karjalan runoja niin vanhoiksi uskoa, että niitä jo ennen Karjalaisten erityiseksi Suomen lahkokansaksi saatua olisi laulettu. Wasta myöhemmin lienee, jos ei juuri kaikki, kuitenki enin osa niistä alkunsa ja aineensaki saanut, sillä mitä Hämehessä karjalaksi lauletaan, on voinut sinne aikoinansa Karjalasta ulota'ki. Sentähdenpä niissä löytyyki Karjalan tapasia sanoja, joita paikalla ilman ei käytetä, eikä aina ymmärretä'kän. Niin Ritvalan runossa emo, rahi, neito (neido, neiro), sulho, kätky, pursi jne, joita hämeheksi sanottaisi äiti, tuoli, neitsy, poika (mies, ylkä, sulhainen), kehto (vaku), venhe (paatti). Waan paremmin kun mistänä muusta näemmä karjalaisen ja hämäläisen runon, kumpasenki omaa juurtansa sienneen, kasvaneen ja muodostuneen, jos toinen toisensa rinnalla tutkimma niiden omaa luontoa, laatua ja rakennusta. Senmukaa mitä itseni olen tajuavan luullut, pitäisin Hämäläisten ja Wirolaisten runoja paljo yhdenmuotosempina, kun Hämäläisten ja Karjalaisten. Jos sekä Karjalan että Hämeen ja Wiron runoja luksin jollai vieraalla kielellä käättynä, ilman vähintäi päältä tietämättä, mikä minki, niin luulisinpä vielä sitte'ki helposti voivani Karjalan runoneidon toisista sisaristaan erottaa, vaan niinkän en Hämeen ja Wiron siulkusia. Mistä Karjalankan? — kysyy kentiesi joku lukioistani — mistä tuntee isonki kylän paimen joka lehmän erityisellä nimellänsa mainita, ollen niitä välistä monia satojaki ja kaikki pian yhdennäkösia? Ehkä jollon toiste voinenki muutamia Karjalan runon omituisia erotusmerkkejä luetella, nyt se vaan ylen viivyttäisi minua ja lukiatani, jolla ehkä lienee vielä kiireempi aika, kun itselläni. Nimitän siis ainoastaan, jo lauseke'rtaelmissaki (parallelismi) oltavan hämäläisissä ja virolaisissa runoissa paljo huolettomampina, kun karjalaisissa ja ilman sitä Karjalan naisten lauluissa löytymän aina pitempiäki lauseita kahdetse, kolmetse ja useimmitenki melkein yksillä sanoillansa kerrottuna. Niin luennna nykysenki runon märsyissä 45—58, 59—72 ja 73 e, mitä jo v. 3l—44 tavallansa luimma. Samanlaisia ovat v. 97—100, 101— 104 ja 109—112; M. 115—124, 125—134, 135—144, 145 e. ja v. 155—166, 167—178, 179—190, 191 e.
Mutta ei ainoastaan muotonsa ja pukunsa, myös ai- nettensaki puolesta erotaksen Karjalan runo Hämeen ja Wiron runosta. Jo ainaki enemmän on näissä jälkeen mainituissa huvittavaisia, keviälaatusempia lauselmia, karjalaisissa jykiämielisempia, vaikuttavampia. Sitte on Karjalaisilla muinasuskonsa, sankarinsa ja muut muistelmansa enimmiten omituisia, vähempi osa Hämäläisten ja Wirolaisten kanssa yhteisiä. Wiron kirjain kaipuussa ja ilmanki kieltä tarkemmin tuntemalta en, kuni toivoisin, vielä taida'kan oikein säntillensä selvittää, mikä näistä aineista olisi itsekullaki erityinen, mikä yhteinen toisten kanssa. Mutta ilman arvelisin Hämäläisillä niin runoinsa aineessa, kun muussa rakennossa, olevan enemmän Wirolaisten kun Karjalaisten kanssa yhteyttä ja päättisin siitä Suomalaisten esinnä kahdeksi lahkokansaksi eroutuneen, joista toinen Karjalaisia, toinen vielä yhdessä eläviä Hämäläisiä ja Wirolaisia. Tämä eriäminen taisi tapahtua kansan Asiasta Uralin tunturin poikki Wolgajoen rannoille niille seuduin tultua, jossa, ei kaukana nykysestä Kasanin kaupungista, mainitun joen toisia haaroja tulee pohjaskoillisesta Kamajoen nimellä, toisia jo mainitulla varsinaisella nimellänsä länsiluoteesta.[4] Siitä olisi kansa kolmellenki suunnalle jokia myöten erinnyt, yksi osa seurannut Kamajokea Pohjoseen päin, toinen Wolgajokea länsiluoteesen ja kolmas vasta nimitettyä jokea Kaspiamereen päin. Ensimmäinen osa, Karjalaiset, Kamajoen vartta seuraten asuivat aikansa Permian maassa, tulivat sitte ylemmäksi Kaman latvoille, siitä maaselkosen poikki Wienajoen latvoille ja Wienajokea myöten viimmen Wienameren rannoille ja länteenpäinki nykysihin asuttavihinsa Suomessa ja Wenäjän maassa. Näiden kulkumatka mutkitteli esinnä koillisen ja Pohjosen vaihilla, myö- hemmin Pohjosen, luoteen ja lännenki. Toinen osa, Hämäläiset ja Wirolaiset, Kamajoen suulta länsiluoteesen lähtevä, olisi kulkenut suuntaansa Wolgan latvoille, siitä Ilmajärven seuduille ja viimmen kahtaalle erinnet, Hämäläiset pohjas-, Wirolaiset eteläpuolella Suomenlahta elämään. Näiden kulku oli länsiluoteesen, siitä minkä länteen, minkä luoteesenpäin paikoittansa poikkeava. Kolmas pienempi osa näyttää eteläänpäin alas Wolgaa myöten kulkeneen, jota tietä vieläki löydämmä ei ainoastansa muutamia suomalaisia paikkain nimiä, vaan itse kansanki jäännöksiä, vaikka kyllä enin osa näistä Suomalaisista, muukalaisten kanssa sekautuneena, taisi pohjaspuolin Kaukasten tunturin, Mustaa merta ja Donauvirtoa länteenpäin siirtyä Hungarian maalla elämään ja matkallansa Mustan meren rannoilta jokia myöten ylös pohjasluoteesenki osittain lähteä.
Waan jotta voisimma paremmalla tiedolla päättää Hämäläisten ja Wirolaisten vasta myöhemmin erityisiksi kansoiksi saaneen, Karjalaisten jo aikasemmin erottua, sihen kaikitse tarvitsisimma paremmin Wiron kieltä tuntea, siitä nähdäksemme, paljoko sillä entiseen elämään kuuluvien asiain nimityksissä olisi yhteyttä Hämeen puheen kanssa ja missä nimityksissä se liionki Karjalan puheesta erotaksin. Ottootenpa sentähden joku toinen Wiron ja Suomen kielen tuntia tämä asia tutkiaksenne, seki muistaen, että Hämäläiset Wirolaisista erottua ja Karjalaisten rajakoiksi saatua, helposti voivat puhettansaki karjalaksi taivuttaa, niinkun muutamat Wirolaiset, jotka ovat, ei niinkän aikoja, eräille meren luodoille Porvon ja Helsingin kaupunkien eduslilla muuttaneet, pian oppivat yhtä kieltäsi puhumaan, jota mannermaalla niillä seuduin kuullaan. Näistä asioista jonkun selvän saatua, taitaisimma nähdä senki, osan suomalaisesta muinasuskosta jo ikivanhuudesta olleen kansalla tuttuna, toisen osan Karjalaisissa, Hämäläisissä ja Wirolaisissa erityisesti sienneen ja muodostuneen.