Iivana iso isäntä,
Meiän kuulu kullan solki,
Siitä suuttu, siitä syänty,
Kovin suuttu ja vihastu;
Pani pyssyt pyykämähän, 105
Umpiputket ulvomahan,
Avokerot ammomahan,
Jalojouset joukomahan,
Alla Wiipurin vihannan,
Alla suuren Suomen linnan. 110
Ampu kerran, ampu toisen,
Ampu kerran, noin alatse,
Ampu toisen, noin ylitse,
Ampu kolmannen kohulle.
Niin kerralla kolmannella 115
Jopa liikku linnan tornit,
Räystähät rämähtelivät,
Patsahat pamahtelivat,
Kivet linnan kiikahteli,
Tornit maahan torkahteli. 120
Ampu vielä kerran, toisen,
Meni räystähät rämynä,
Tuohet lenteli levynä,
Linnan seinät listeinä.
Siitä Matti Laurin poika, 125
Wiisas Wiipurin isäntä,
Pani Wiipurin avamet,
Kultaselle luutaselle:
"Wenäläinen veikkoseni,
Kauniskenkä Karjalainen! 130
Jätä vielä heikko henki,
Elä murhalla murenna.
Ammuit taaton, ammuit maammon,
Ammuit viisi veljeäni,
Ota kultia kupilla, 135
Hopehia puolikolla,
Oman pääni päästimeksi,
Henkeni lunastimeksi."
Sano Iivana isäntä,
Meiän kuulu kullan solki: 140
"Jo on ruostu Ruotsin kullat,
Saastu Saksan maan hopiat;
En huoli hopehistasi,
Kysy konna kultiasi,
Kun kauan minua kaihit, 145
Päästä aivoni alensit."
Siitä Matti Laurin poika,
Wiisas Wiipurin isäntä,
Jo itse pakohon pääsi.
Rienti luoksi laivosensa, 150
Astuvi aluksehensa;
Läksi merta lakemahan,
Sinistä sirottamahan,
Kokan koukkupään nojassa,
Melan vaivasen varassa. 155
Itse Iivana isäntä,
Meiän kuulu kullan solki
Kettukenkäset jalassa,
Kut ei pauka pakkasella,
Ei kolka kovalla säällä; 160
Likennäksen linnan luoksi.
Kivet on kirkkoa jälellä,
Torit linnan torniloita,
Patsahat papin tupoa;
Itse pappi paiatonna, 165
Ruotsisi kaunis kaatieita.
Toisintoja: v. 1, 2. Iivana meiän isäntä, M. kuulusa kuningas. Petri kuulusa kuningas, Suomen niemen suuri herra. v. 3. S. oritta suurta, v. 7—11. Itketkö sinä emoni, Walittelet v.r. Jos ma jouvun jonne kunne, Tahi viivyn viikommanki, Wuosikausia kahenki, Ruotsin maassa rohkiassa, Suurilla sotatiloilla, v. 27. Laitti l. vesille. Laski l. merelle, v. 31—36. Lato miestä laivohinsa, Suoritti sota'uroita, Kuni telkkä tehtyjänsä, Pieni lintu poikiansa, v. 35,36. Kun kana latoo munansa, Sotka poiat suorittavi, v. 39, 40. Nosti purjet puun nenähän, Waatot varpahan varasi. v. 51,52. Näki Wiipurin veräjät, Ulompana linnan ukset, v. 54. Läpi a.a. v. 55,56, Lankes a. S. niemen, Wiip. veräjäin alle. Lankei a. suuren l. Ruotsin maahan rohkiahan, Imantrahan ilkiähän, Kuolan linnahan kovahan, v. 56. A. W. vihasen, v. 71—74. Tynnyri tulik. Pannu j.p. Hevot on kustu talloihin; Lehmät läävän lattialle. Akat on kustu ammehesen. v. 73,74. Lyiyn luomia tinoja, Kahmalon kanan munia, v. 84. O. v. volvarissa. v. 86½ Muun karjan murottamatta. v. 95 U.m.m. ruuna, v. 95—98. Akka vanha kiukahalla. Äiä on akkoja kerätty. Koukkuleukoja ko'ottu. Lihotettu on akka vanha, Kuivareisi kuorrallettu. v. 100. Weroksi verikäpälän. v. 105. P. p. pyrkimähän, v. 107,108. Avokurkut ammomahan, Jalot jouset jahmamahan. v. 111. Jahmi päivän, jahmi toisen, v. 112—114. A. hän alatse kerran, A. hän ylitse toisen, A.k. keselle. v. 116—120. Pani räystähät rämyhyn, Tuohikattoset tomusi, Linnan patsahat pamusi, v. 122—124. Pani räystähät rämyhyn, Tuohikattoset tomuhun, Tornipatsahat pamuhun, Linnan seinät listehille. Ampu r. rämyksi, Tuohik. tomuksi jne. Raystöt mennähän rämynä, Levyn tuohet tennellähän jne. v. 129. W. veikko kulta, v. 132—136. Elä raualla rapa'a, Annan kultia kypärän, H. huokin täyen. 135,136. O. k. kumia, H. huohtavia. v. 143—144. Situn konna kultihisi, Ilkiä hopeihisi. v. 146. Aivot päästäni alensit, v. 149. Läksi maalta marsimahan. v. 154, 155. K. kultasen kuvussa, M. vaskisen v. v. 165, 166. Pappi paiatta makasi, R. kaarnis k.
Jälkimaine. Tämä runo on Wuokkiniemen, Paanajärven ja Repolan pitäjistä, Wenäjän puolelta saatu. Asia, josta kerrotaan, arvaten tapahtu noin mähä päälle puolenkolmatta sataa muotta sitte, 25 vuotta ennen mainiota nuijasotaa, taikka vuonna 1752 ja senaikuinen teko lienee itse runoksi. Hallitsi siilon Tsari Iivana Wasilein poika Wenäjätä, Ruotsia Juhana Kuningas. Nämät olivat nuorempana kumpanenki Puolan Kuninkaan sisarta, Katrina prinsessata, kosineet ja aina siitä ruveten vähin toinen toistansa karsastelleet. Parempi sodan aine sai heille kuitenki Wiron maasta, joka noin kymmenkunta vuotta ennen oli Ruotsille antautunut. Sopimaton ja luonnoton ilmanki tämä yhdistys, sillä Wiron maa Ruotsista erotetaan mereltä, jota maston se on aivin rajatusten Wenäjän maata, penko Ilvana siitä omalle vallallensa häviöä, sitä enemmin, kun jo ennenki Ruotsi Suomen maan omistamisella oli kovin likelle tunkeutunut.
Talvella mainittuna vuona nousi sota heidän välillänsä, jota sitte kesäksi ja moneksi seuraavaksi vuodeksi pitkitettiin. Muitaki tietoja myöten, paitsi tätä runoa, oli ollut siilon Iivannalla iso sekä hevos- että jalkaväki Suomessaki, jota vaston Juhanan parahat voimat olivat Wiroon kootut, sillä sielläki oli sota valloillansa. Minä muista kirjoistani en ole löytänyt Wiipurin senaikuisen linnan isännän nimeä, jos lienee ollutki Matti Laurin poika. Wastauksellansa runon 95-nessä värsyssä pyysi hän valkian tamman muistelemalla vielä koskevammin Iivanata pilkata, sillä tämän ennen mainittua Katrina prinsessata kosiessa, eikä konsa asiasta sen valmiimpata tullen, hoettiin prinsessan siasta Puolalaisten viimmen komiasti puetun valkian tammahevosen Iivanalle nauruksi lähettäneen.