Nimentä löytään nykyjään alkuluennostaan usein lyhennettynä eli muutettuna. Wesi, valkan, huone mahtovat alkuansa olla vete, valkame, huonehe, osottava e jotai epävakaista, lyhyttä puoliäänikettä, ei e eikä i, vaan kummanki vaihilla.
Kohdinnan alkuperänen pääte näyttää olleen ta (tä) ja missä nyt sanotaan siltaa, vettä, valkanta, huonetta, muinen sanotun siltata, metetä, valkameta, huoneheta. Ykstavuisissa ja usiampi kun kakstavuisissa sanoissa on tämä pääte vieläki tavallinen ja paikon kakstavusissaki.
Sivunta kuuluu eripaikoilla sillati, sillate, sillaten; sillahti, sillahte, sillahten, sillatti sillatte jne.
Jaksinta on senlainen täysinäisnä ja jatkosanan saadessa, ilman lyhennettävä niin että lopulta e heitetään poies ja muullaki muutteella.
Wajanta toisin: sillata', vedetä', elota', huoneheta' jne.
Monikossa.
Nimentä näyttää tulleen yksikön kohdintasiasta sillä tavalla että e on a (eli ä) päätteen siaan pantu. Alkusesti mahto olla siltate, vetete, valkamete, huonehete jne. Siltäänsäki käytetään usein yksikön kohdintasiaa monikollisesti esimerk. sanelmissa: on metsässä puuta (puita), viisi hevosta (hevoset), lato miestä (miehiä) laivohinsa. Ilman tätä, näin nykyjään lyhennettynä löytyvää monikon nimentää, taisi ennen vanhaan olla toinenki, josta paikon hallinta ja ylehensä muut monikon siat ovat johdettuna.
Hallinta äskenmainitusta kadonneeksi ajatellusta monik. nimennästä johdettu kuuluu siltojen, vesien, elojen, valkamien, huonehien ja muuten monellaki tavalla, josta ehkä vasta tulemma lausumaan.
Kohdintaan ja sitä seuraaviin siohin sopii monikossaki, mitä niistä yksikköluvussa mainittiin.
Satuja.