1. Jalopeura ja Kettu.
Jalopeura vanhoillaan ei voinut enää metsän kapeita ajamalla tavata, jonka tähden hänen piti uusi keino miettiä, millä elatusta saada. Pani tien viereen maata ja teeskelihen sairaaksi. Ja sano, kun näki jonkun sivukulkevan, "voi vaivanen kun päätäni kivistää ja polttaa sisuksiani! Tuskin onkan minusta huomisen näkiätä, niin anna siis anteeksi, jos mitä olen sinua vaston rikkonut. En tahtoisi tuntoni vaivalla täältä erota." Näin sano hän, vaan moni sivukulkevista surkutellen astu lähemmäksi katsomaan, jos millä voisi lievittää hänen viimmesiä tuskiansa ja ilmanki mielisuosioansa osottamaan. Ja jalopeura söi heidät suuhunsa, jalan liikuttamatta kauan sillä keinon eläen. Niin tuli viimmen kettuki paikalle. Hällenki piti jalopeura vanhan puheensa ja kysy viimmen, mitä arveli, kun ei lähemmäksi luotunut. Kettu vastasi kielellänsä:
"Jälkiä oudostun; moni mennyt on, ei palannunna" Tuhmalle tuli vahinko, sen viisas opiksi otti.
2. Hevonen.
Wanha laiska hevonen veti suolakuormaa ja vierähti muutamassa paikassa kuormanensa veteen. Jällen ylös päästyä havatsi hän kuormansa paljo kevenneen, sillä suoloja oli veteen sulanut. Sepä hyvä, arveli hän ja pani mieleensä toisteki sillä tavalla kuormiansa kevennellä. Niin toisella kertaa jommoistaki pellavakuormaa vetävä hyppäsi hän mielen taiten itsestänsä veteen. Waan pellavat vettyneenä painovat paljo entistänsäki enemmin.
Niin on palkkaki pahalla, kuni työnsäki typerät.
Suomen kansan Sanalaskuja.
1. Kovin kielti Wäinämöinen, epäsi suvannon sulho, atroa poron perästä, Lapin maasta taikinoa.
Tällä verraillaan kaikkia tapauksia, joista ei mitänä nähdä syntyvän, jos kohta ken yrittäisiki. Alkuansa mahtaa tämä sanalasku, ynnä monen muun, olla jostai pitemmästä runosta, joka nyt, paitsi näitä sanoja, on tullut unhotuksiin, taikka ei vielä kerätyksi saatu.
2. Lintu laulaa kielellänsä, kurja kuki kurkullansa.