Satuja.
1. Hiiret ja Tammi.
Oli vanha metsähän poikinensa tammen terhoista elävä. Pojat laiskaläntiä luonnostaan jo suureksiki työksi katsovat, joka suupalalta ylös puuhun kiivetä ja tuumasivat poikki järsiä, niin latvan terhoinensa maahan saada. Heti rupesivatki yksin voimin työhön. Waan vanha sen nähtyä huusi: "heretkääte, elkäte järsikö ja hyvittäkö kaikkein meidän elatuspuuta. Sillä jos puun kaadettua muutaman ajan eläsiäki vähemmällä vaivalla maasta terhoja saaden, niin sitte kuitenki olisi kaikille kuolema lähestyvä, tammen uusia terhoja ei kasvaessa."
Parempi lehmä lypsää, kun tappaa,
taikka
Nälkä maansa myönehellä, siemenensä syönehellä
taikka
Ei tule lintu liikkumatta, kala jalan kastumatta,
2. Kettu ja Kukko.
Kanajoukko kukko keskellä istu orrella ja kettu seisottu alle, miettien millä saisi suuhunsa. Niin taasenki toivoen, vanhan kavaluutensa auttavan, sano: "Miksi siellä istutta pökötättä juurikun pelkasiä minua, ettekö tiedä, vasta rauhan kaikkein eläväin välillä tehdyksi, eikä olevankan tästälähin toisen toisesta pelkoa." Samassa kohotti päätänsä kukko, ulommaksi silmänsä luoden. "Mitä katsot kurkistat", kysäisi kettu. "Enkä mitäna, vastasi kukko, vaan ilman näen tuolta kaksi ajokoiraa aika laukkaa tänne kiinnittävän. Eivätkö tulle rauhantekoa heti iloissaan ilmottamaan?" Sen kuultua kavahti kettu ja oli valmis matkohinsa lähtemään. "Minne lähdet, kysy kukko, emmekö koirainki tultua voisi, kaikki yhdessä iloamme viettää?" "Kyllä voisimma, vastasi kettu, vaan pelkään koirain ei vielä tietävän koko rauhanteosta."