Tähän lopetamma nyt kirjotuksemme, mitänä tällä kerralla Suattavan Muodon Lausukoista mainimatta, koska lienee jo kylliksi lukiolle tässäki. Tutkialle olemma muka uuden tien avanneet, joka kuitenki kaipaa paljo parannuksia; sen kaiketi tiedämmä.

[11) Luokkain () sisässä löytyvistä muutoksista ovat hk, s, t, ss tavalliset Wenäjän ja paikon Suomenki Karjalassa; h vastamainituissa paikoissa, Savossa, Kajaanissa ja enimmiten Pohjanki maalla; tt Pohjan maalla; j, hj, lj, rj Hämeestä, Turussa edl jonkun äänikkeistä e, i, y, ä, ö seuratessa; v, hv, lv, rv vastamainituissa paikoissa ääniketten o, u seuratessa.

[12] Sillä näissäki on t katonut koska eivät ole'kan, kun Nimukkain Kohdintasioja, jotka alkuansa kaikkiki ovat päätyneet tavuilla ta, tä (k. Mehil. 1836 Maalisk.)

[13] Jatkoksista ko, ka, ta, ma, va k. §. 13. — Paitsi jatkosta ko (kö) on Toivontatavalla toinenki ku (ky) sillon käytettävä, kun mielitellen, suositellen ketä puhutellaan, esimerk. luoku, naiku, kapaloitu (luous, naius, kapaloius). Jatkoksesta ma (k. Nimentä 3) on myös tavallinen johtojatkos mainen, jotai vähennystä merkitsevä. — Kaikkiki jatkokset lienevät esinnä olleet erityisiä sanoja, joko joita kuita muita eli seuraavia ne, en (eneh); j, jo; isi, esi; ko, ukko!; ka, ka' (katso jne. Niin olisi alkuansa esimerk. Kerronnassa sanottu survo-jo, missä nyt sanotan survoi (survoj), Arvelossa survo-ene' nyk. survonen edl.

[14] Jotta tämäki kuuluu Nimentätapaan, nähdään esimerk. seuraavista puhetavoista: sitä kuusta kuuleminen, jonka suuressa olento; heitti suota sotkemisen, kangasta kapittamisen; kyll' on sulla kylmämistä, pajuja palelemista.

[15] Niin Mainintatavan Mennyt Aika muistaki Lausukoista jatkoksen nu (ny) lisäämällä Lausuntavarteen (§. 12). Siitä Lausukan on (olee) kanssa saadaan mennyt Aika muissa Tavoissa.

Wenajän Karjalan Suomea palanen.

Tarina.

Kävelöö musikka (mies) tietä, matkoaa; kuuluu melu tienvierestä. Wuotas (odota'), mie lähen sinne katsomah. Mänöö sinne, kusta melu kuuluu. Kun siellä kaksi musikkata toratah, kun hyö suupalta (turkilta) toratah. Nähään musikka tulevan, sanotah: "a tule', vierahan maan mies! tätä meillä suutimah (tuomitsemaan), kumpasella suupa tuloo." — "A lähtenen; onko teillä vet käsijousta ta vasamoo?" — "One." — Ottav sen jousen ta panoo vasaman jousella ta sanoo: "mie kun ammun vasaman, kumpane teistä ennen ennättänee vasaman tavottoo, sillä suupa lankioo." — Ampu, kai juoksevat vasaman jälessä. Hyö kun saatih näkymättömih, hän suupan päällesi ta matkohise. Hyö vasamasta uuelleh toratah, kun yhtaikoo luokse tultih. Kotvasen torattua, jo äsen havatah, ettei miestä ta suupaa ni missä enämpi. "Jo vei suupamme," sano toinen. — "A vieköh, hyvä mies oli, kun vei, meiltä toran lopetti," vastasi toinen. Sen pimus (pituus, pituinen) se tarina.

Uupu kolmea sanoa.