Runoissa luemma Wäinämöisen venettä tehdessä uupuneen kolmea sanoa perälaian liitoksessa, kokkien kohentimilla, panemilla parraspuien. Mitä sanoja näillä ymmärrettäisi, siitä olen kuullut minne kunne'ki arveltavan. Usiammat päättävät näin: muinasilla esiläisillämme taitonsa ja oppinsa olleen runohin pantuna ja Wäinämöisen ei muistaneen kolmea sanoa siitä runosta, joka olisi neuonut, kuinka venettä tehdään. Olkoon kuten tahansa seki arvelu, vaan uskottavammaksi näyttää, vanhain kutaki tehdessä, työnsä alla erityisiä sanoja lausuelleen, joista kullenki paikalle toivoivat parempata onnea, lujuutta ja menestystä. Tästä luulosta on vieläki meikäläisillä erähiä jälkiä. Seppä esimerkiksi esinnä takomaan alkaessa, sanoo: "mie olen opissa ollut, seissyt seppien pajassa, kolmekymmentä keseä, yhenverran talviaki." Sitte hiilet ahjoon luova lausuu: "syteni tulehen työnnän, hiilet ahjohon ajelen"; tulta puhuessa: "tuli on tullut taivahasta, tullut taivahan navalta"; rautansa tuleen työntäessä: "työnnän rautani tulehen, teräkseni alle ahjon"; lietsoessa: "jo nyt painelen paletta, tahi lietson lietsintäni"; pihdet käteensä ottava: "siksi pihtiä pitelen, etten polta sormiani, käsiäni kärrytä"; rautoansa katsova: "mitä mun tuleni tuopi, kuta ahjoni ajapi"; takoa kalkuttaissa: "ohoh sinua rauta raukka, jo sa nyt johonki jouvut, ahjosta alasimelle, valkiasta valkkamille" edel. Tämmöisiä lauseita on muutamilla sepillä vieläki joka tempussa erittäin ja vaikka kohta itsetki tietänevät, ei niillä mitänä perää olevan, niin niitä eivät kuitenkana sanomatta heitä, koska sillä mahdilla näkivät opettajainsa ja ovatki entiset työnsä luonnistuneen. Niin myös venettä tehdessä olen kuullut sanottavan, muutamilla joka kaaren liitännässä ja joka naulanki kiinni lyödessä olevan omituisia lauseita ja semmoisia arvattavasti olivat Wäinämöisenki Kolme sanaa.
Lähteä Lappiin.
Wielä näinäki vuosina on ihmisiä lähtenyt Lappiin kaikenlaisia tietoja etsimään, sillä siellä luulevatki loihtokonstin olevan oikiassa mahdissa. Minä kun tulinki mennä talvena käymään sekä Wenäjän että Suomen Lapissa ja vieläpä vähä Ruianki Lapin sisässä otin erittäin tiedustellakseni tätä asiata ja saan nyt tiedoksi antaa muillenki, mitä itse tulin kuulemaan. Ne jotka Ala-Suomesta tietojen tähden Lappiin lähtevät, tulevat esinnä Kuusamon pitäjän kirkolle, johon sekä Kajaanista, että Oulusta luetaan likimäärin 25 penikuormaa. Siitä tulee Sallan eli Kuolajärven kirkolle vähintäki 12 penikuormaa ja Sallasta aivan kylätöntä matkaa niin toinen 12 penikuormaa Akkalan kylään Wenäjän Lapissa, jossa tietäjät asuvat. Tälle viimmeselle matkalle ei ole lähtemistänä ilman oppaatta, joka siis pitää Sallasta eli Kuolajärvestä ottaa. Waan Sallassa ei löydy jos kaksi miestä, jotka tulevat puheesta aikaan Wenäjän Lappalaisten kanssa. Eikö vielä näistäkän toinen osanne tietä, vai mikä lie syynä, että sanottiin aina yhden ja saman miehen Lappiinkulkioita opastaneen. Hän opastuspalkkaa kuuluu ottavan 10, 12 ja 16:ki Riksiä. Kun tulevat perille Akkalaan kylään, niin rupeaa tietäjä, kuultuansa millä asialla ovat, laulamaan ja nukkuu viimmen laulusta. Muutama senlainen laulu on seuraavaki, ehk ei kyllä täydellinen, ylimmäinen Lapiksi, alimmainen Suomeksi:
Aljeme tääll liutustella siivöi mied liukusedde; kuste lei moi tjselmei-aaltoits, kuste lei moi hortaits, kuste lei moi lotaits rieggetjsilmines, ryödökutsunes? — Peuveällin nollastalla, rieggetjsilmines käätsetalla. Eläs surr juoljitun, eläs surr kierreyn! vai, vai vaarrottell! Alji munni vaive-vaaru Alji munni köyrrytuoji; nuiku, nuiku paarnotsen! — Werrä voannits raujistall; suunnets, suunnets, paarnotsen! Pedsloutkaavest elleskaarre, näylepalkaid vaadetsulle, ruongivoassaid käidsestalle. —
Alamma nyt laulaa kyliä myöten liuahella; kuss' oli minun silmä-vaatimeni, kuss' oli minun hurttani, kuss' oli minun lintuni rengassilmine, rautakynsine? — Pöyän-päällä istuu, rengassilmillä katselee. Elä sure jalkojani, elä sure käsiäni! vain, vain varoele! Alko mulle vaiva-matka, Alk mulle isotyö; nuku, nuku lapseni! — Wärjön vuoma rauistelee; herättele, herättele, lapseni, Petäjälahdenkoassa elelen, kesäpolkuja kävelen syysvasoja katselen. —
Laulusta nukuttuaan, ja jota unta sanotaan toisinaan koko yön makaavan, luullaan Lappalaisen hengen kulkevan ruumiista irtanaisna katselemassa paikkoja, joihin laulaessa koki mielensä kiinnittää. Herättyään kertoo hän niistä kaikenlaisia ja tekeytyy sillä tavalla uskottavaksi tiedonhakialle. Waan pahoin pelkään, että kaikki Lappalaisen tieto, jonka nukkuessaan oli saavanaan, on hänelle jo ennen tullut tiedonhakian oppaalta ilmoitetuksi, joka pitkällä taipaletta Lappiin kulkiessa, kyllä ennätti kaikenlaisia toiselta kysellä. Sillä kun hänki saapi runsaan makson opastuksestaan, niin mielellään pitää yhteyttä Lappalaisen kanssa. Tätä Lappalaisen laulusta nukkumista sanotaan loveen lankeamaksi. Hokevat loveenlankeaja-Lappalaisten ei koskaan suolaa maistavan, koska suolaruoka olisi heiltä mahdin vievä. Monta kertomusta kuulin Lappalaisen tiedoista, joita lovessa ollessaan saisi semmoisiaki, että ei opaskan olisi tiennyt niitä ilmottaa. Lienevätkö vaan kaikki todet?
Ei kauan sitte tapahtunut asia.
Muutamassa keräjätuvassa nukku latamies humalalta voitettu. Nimismies varjoen häntä tuomarin silmiltä laittaulu eteen seisomaan. Kotvasen istuallaan nukuttua tuli mainittu lautamies unohtamaan, missä oliki ja yhty unimatkoillansa hevosen kauppaan jonkun toisen toverinsa kanssa. Miten lienee käynyt seki kauppa, vaan tuomarin parahillaan julistaissa, että laki määräsi jolle kulle rikosalaselle viisitoista paria, kiljasi lautamies penkiltänsä: "hui, hai! viisitoista! — olisit viisikymmentä ees sanonut, ei vähemmästä puhettakan." "Mikä se oli," kysäsi tuomari. "Ilman hevosiaan kuuluvat pihalla vaihtelevan," vastasi nimismies; Arvattamasti oli lautamiehellä viisikymmentä riksiä mielessään hevosestaan hintaa eli päällisiä saada, vaan jotka nyt näin sopimattomasti tulivat tuomarin viidentoista raippavitsan kanssa sekaumaan.
Sama nimismies sattu kerran pitäjämatkoillansa suinaamattoman elohalmeen halki kulkemaan. Hänellä oli opas eli tienneuoja, joka vihasta halmeen isännälle mielellään olisi hänelle vahinkoa suonut. Ahah, ajatteli hän, kun sai nimismiehen halmeen luoksi, enkö kerran pääse hänenki eteensä. Tällä mielellä viittasi hän halmetta ja sano nimismiehelle: "mikä se suostaki halmeesta lähtisi, kun kaikki asiat oikein käqisi!" Nimismies silmäili halmetta ja vastasi: "taitaispa, kun Jumala vuoen antaisi, kyllä lähteä kolmattakymmentä tynnyriä." Opas vähä häveten ei sitte virkkanut sen enempätä halmeen lähdöstä.
Satuja.