Jälkimaine. Tämmöisiä, mielestämme hyvin kauniita lauluja löytyy vielä paljo Suomessa, vaan koska ovat hajalla kansan suussa, yksi siellä, toinen täällä, niin vaikia lieneeki niitä kaikkia kerätyksi saada. Jos niitä jollai olisi tiedossa, niin hartaimmasti pyydämme, saada niitä tässä kirjassa präntättäväksi, taikka, että jollai muulla tavalla ilmiantasivat heidät. Waikka taitavat monelta vähäpatösiksi näyttää, niin tosi kuitenki on, ettei semmoisia enää heti maahan synny ja että entisetki vuosi vuodelta kansan muistosta katoavat. Tulevilla kuilla aiomma pränttayttää, mitä meillä niistä on koottuna, nyt vaan näistä nykysistä joitakuita lausumisia erittäin:
1:sessä. Osakkahan onni jne. Kullaki ihmisellä luultiin erityinen onnenhaltiansa olevan, toisella viriämpi ja muuten parempi, toisilla laiskempi, kehnompi. Osakkahan s.o. osallisen, onnellisen. Lyyrätteli eli liikku ilosena, leikitteli. Malkion, melkiän, polosen, vaivasen. Tuuvitti, kiikutti, souti, heiasi. Kätkyessä, kehdossa, tuutussa, va'ussa. Puoleltaan kotoa, kotopuoleltaan, kodista. Soikarrehtamahan, hyppäilemään (isoilla askeleilla).
2:sessa. En kulu minä kutissa jne. Kuutiksi (kutiksi?) paikon sanotaan pienempiin veneisiin eli ruuhiin laitettua erityistä souturakennusta sillä mahdilla, että hangat ovat laitoja ulompana; vakomiselta taasen ymmärretään kyntämistä. Niin muistuttaaki sana vakoissa muinasaikaista elämää, jona juhtain kaipuussa ihmisillä kynnettiin, eikä vaan mahtanutkan olla se helppo työ vetajällä. Waan mikä vielä sitäi vaikiampi rasitus, kun auran veto ja kuutissa soutu, näiden sanain saajalla lie ollut, arvatkoon itse lukiamme.
3:nessa. Kylä kyllinki sanovi jne. Köyhä huonemies (loisi, koturi) toivo yhä talon isännäksi päästä. Niin pääsi ja rikastu. Waan mitkä huolet hänellä ennen olivat omasta elosta, monikertautuvat isäntänä ollessa koko suuren perehen elosta ja muusta talouden toimesta. Niin sano hän:
"Kylä kyllinki puhuvi,
Naapuri naputtelevi.
Elämän minun ilossa.
Riemussa remuelevan;
Ikävät minun iloni,
Riemut ratki raskahia."
Kera huokasi hän ja sano: "voi kun minua ei koulutettu, jotta olisin papiksi päässyt. Kelläpäs kuitenkan on huokiampi elämä, kun papilla." Näin ajatellen rupesi voimainsa mukaan lukemaan ja pääsiki viimmen papiksi. Talonpoikana oli hänellä kyllin huolta maasta ja perehestäan, nyt pappina ollen sai vielä uuden murehen siitä, kuinka voisi koko seurakuntaa vannotun valansa jälkeen opetetuksi, neuotuksi ja hyödytetyksi saada. Ja taasen saneli hän huolissaan: "Kylä kyllinki puhuvi, Naapuri naputtelevi jne."
Ei sotaherran etua voita mikän, rupesi hän nyt ajattelemaan. Pian tuliki sota maahan, hän kokosi talonpojat, lähti niiden kanssa vihollista vastustamaan, voitti esinnä pienemmät joukot ja viimmen suuremmatki. Kuningas siitä tiedon saatua käsketti hänen puheillensa ja kysy, jos ei tahtoisi sotapäämieheksi ruveta. Ruvettuaan jo luuliki onnen voittaneensa, vaan pian havatsi taasen erehtyneensä. Sillä jo sodanki aikana toisinaan piti kesken yötä unisialta pitkillenki ja vaivaloisille matkoille lähteä, toisinaan nähdä kaatuvan parahimmia ystäviä vierestänsä. Ja rauhan tehtyä hän ei kuitenkan saanut rauhassa eleä. Sillä jos ei tahtonut peräti toisista vierautua ja kaikkein katseltalvaksi tulla, piti hänen yhtäläiseen ja usein halki yökaudetki herraspidoissa käydä eli kotonansa samalla tavalla elää, korttilyönnissä, tanseissa ja muussa turhuudessa, joka kansan silmissä näytti ilolta, vaan hänestä kovin vaikiaksi ajan tuhlaamiseksi. Niin vieläki lausu hän monasti yksinäisillä hetkillään, sanoen:
"Kylä kyllinki puhuvi jne."
"Niin mikä minua viimmen oikialle onnen tielle saattaisiki", arveli hän, "tosiaanki ei ole'kan koko maailmassabmuuta oikein onnellista ihmistä, kun kuningas yksinään." Niin ajatellen jopa saattiki viimmen onni hänen kuninkaaksi. Millä tavalla se tapahtui, tulisi pitkäksi kertoa,' vaan kuninkaana ollessaan nousi yhdeltä haaralta nalkävuodet ja kuolettavaiset taudit maahan, toiselta vihollinen. Hän levottomuudesta ja huolilta alammaistensa tähden ei saanut usiampaan yöseen untana silmiinsä ja havatsi vasta oikiaan onnettomuuteen joutuneensa. Wiimmen kuoli hän ja taisiki niin lepoon päästä, vaan sitä ennen sanottiin hänen usein toivoneen kuninkaasta ollen päästä jälle entiseen elämäänsä talonpojaksi eli huonemieheksiki. Ja monasti kuultiin hänen sanovan:
"Kyla kyllinki puhuvi.
Naapuri naputtelevi.
Elämän minun ilossa.
Riemussa remuelevan;
Ikävät minun iloni.
Riemut ratki raskahia."