Api (?) 1697.[3] Brokko(?) 1727—89. Ervasti. Hajanen (Hajahn) 1815. Haru 1697. Heikkinen 1807. Hemmikoski 1735. Houru 1708. Hämmilä 1697. Häm- mälä 1691. Ikonen 1712. Karhunen 1697. Kello 1697. Kemi 1702. Kinnunen 1692. Kyllynen 1697. Lakka 1767. Lanki 1697—1759. Lankila 1697. Leinonen 1767. Mankinen 1691. Memmi 1691. Monkanen 1739—1788. Mukala 1697—1748. Märsy 1714. Nevalainen 1701. Niemi 1691—1740. Niskanen 1741—1772. Nivala 1693. Paakula 1705. Palo 1711—1744. Pappila 1696—1711. Pirtula 1690. Purainen 1697. Purhalaks 1697. Rappoi 1697. Matikainen 1709. Rehu 1697. Ruotsa- lainen 1690. Räsänen 1736. Saari 1744. Simi 1710. Sipilä 1738. Sivonen 1792. Soudio 1709. Sovio 1710. Likka 1772. Wakkulainen 1698. Wirto 1680. Wähä 1699—1772.

[3] Otetut pitkästä reisteristä, jossa on paljo muitaki Braahen asukasten nimiä, vaan joilla ei taida sopia tätä kirjotusta pitkittää. Luettavina vuosina kuolivat ensimmäiset eli viimmeset suvusta.

Katrina Maunuttaresta.

(Muualta).

Ruotsin mainiolla Kuninkaalla Gustaavo I:mäisellä joka Danskan kovasta vallasta ja paaviuskon erehyksistä maansa pelasti, oli usiampi lapsi. Wanhin näistä, Eirikkä XIV, tuli isänsä perästä (m. 1560) hallitukseen, nuoremmat, Juhana ja Kaarlo, vasta jälempätä. Mainittu Eirikkä, ehkä ei muuton herjattava mies vaan kuitenki pahoilta ystäviltä yllytetty ja välistä mielipuolisesti itsensä käyttäväki, joutu viimmen veljensä Juhanan käsiin, joka, ryöstettyä kuninkaallisen istumen, vankina häntä säilytti Turun linnassa ja monessaki muussa paikassa, myrkyllä viimmen surmaten (m. 1577).

Kuningassa ollessaan kosi Eirikkä monessaki riikissä, vaan, ei onnistuen, rakastu viimmen halpasäätyseen oman maansa tyttäreen. Tämä oli Katrina Maunutar, jonka isä Eirikän päävartioissa oli ollut ensiksi sotamiessä, sittä korpraulina. Tyttönä istukseli Katrina kaapungin paltalla myöen pähkinöitä, sillä ruokansa tienaava. Moniasti kulki Eirikkä ohite; kolmitoistavuotiaan tyttären loistava kauneus pysty heti silmiinsä ja paikallapa ytattiki hovineieksi sisarelleen, ruhtinatar Elisabethalle. Nuori Katrinapa kaikkinaisien opetuksien pikasisti pystyvä käytti itsensä aina hyvätapasesti, siististi ja kaikille mieliksi. Päimä päivältä kukoisti kauneutensa yhä ihanammaksi. Hänestä Wielä jällellä löytyvät kuvailevat mahtuvat olla pahasti sattuneita, sillä niissä hänen muotonsa ei ole tavattoman kaunis; vaan kaikki senaikuset tarinoitsiat, yksin Eirikän vihamiehetki, mainitsivat hänestä kuin kauniintenki kauniimmasta. Niin Eirikästäki; syämensä sitousi tähän aina kiintiämmin. Joka sopivassa tilassa pyysi hän Kaarinalle suosiotansa näyttää; joka vaikuttiki sitä enemmin kuta ihanampi ja, kuni muuten tahto, rakastettavampi herra Eirikkä oli. Korkeuelta ja vielä enemmin rakkauelta mietelty jopa annaksinki kokonansa rakastetun Eirikkänsä suosioon. Tästä hetkestä erosi Eirikkä muista vaimoloista: Katrina oli hänelle kaikki kaikessa. Kosiotuumat vierasmaisille ruhtinattarille lakastuvat, ja, Katrinasta lapsen synnyttyä, päätti Eirikkä mielessään hänen kuninkaalliseksi aviovaimoksensa korottaa.

Eräs fänderikki, nimeltä Maksimiliani, liikutettu hanki Kaarinan kauneuelta, oli jo tätä heti hoviin tultua kosjonut; hokevat muutamat jo kihlonneenki. Jälestä täyty hän kuninkaalle rakastettunsa heittää, saaen ensiste käskyn sotajoukon kanssa Norjaan paeta. Ei raahtinu polonen paeta ennen hukatun morsiamensa vielä kerran nähtyä, ja pistäyten hovikartanolle pujottausi naisten huoneeseen, siellä tätä tavataksensa. Waan sisään käytyänsä siottiin hirmustuneen kuninkaan käskystä, joka ystävänsä Yrjänä Pietarin pojan kautta anto hengetä tuomitun ja säkkiin salvatun raukan jokeen viskoa.

Rahvas ei arvannut syytä, mistä Eirikkä Katriinaan niin oli suostunut. Penkovat loihtojuomilla kuninkaan lumotuksi. Kaarina ei konsa hallitustöihen ryhtyä pyrkinyt; vaan kuitenki luuli Yrjänä Pietarinpoika arvonsa Kaarinan hommalla kuninkaan silmissä sorrettavan. Senvuoksi koki puolluksinensa vääräin kantelemusten ja muun senlaisen juonen nojassa tätä kuninkaan vihoin saaha; maan eipä onnistanu. Heiän paha ilki havattua, kauhistu Eirikkä kokonaan ja oisiki panetteliain valta pysähtynyt, jos ei Katrina hyvästä syämestään itse heille oisi armoa anonu.

Kuninkaan rakkaus oli muuttumaton. Kaunosina kesäiltasina sousi hän ystävinensä Mälärin järvelle. Sillon, Katrina aina oli muassa, ja kuningas kohtasi häntä koko suosiollaan ja kunnioittamisellaan. Illat kulutettiin kukkakeoilla laulaen, kisaten ja leikkiä laskien. Ehtoon tultua kotiin palatessa istu Eirikkä Kaarinansa luona, tähyten ehtoruskoa ja kimaltelevaisia tähtiä, muin selkiällä taivosella, muin kirkkaassa veenpovessa, kuunnellen myös lauluja kaukana rannalla polskuttavista veneistä. Laulut laulettiin kuninkaan käskyllä; usein oli hän itse sekä laulun että nuotin laatinut. Näistä lauluistansa on muuan meidän aikoin asti säilyny, josta näytteeksi pistämmä tähän eräät suikaleet:

Ei Kaarinalla rikkautta,
Mitäpä siitä huolinkaan;
Hänellä ompi rakkautta
Ja se paras minusta vaan.
Seuratkoon miki mieltähän:
Mie en heitä tyttöän.