Auer eli paivänsavu on kuivalaattunen sumu sateettomina vuosiaikoina pian alituinen lämpimillä mailla, eikä ulompanakan juuri outo. Kesällä vuonna 1783, koska kauhia maajäristys hävitti Kalabrian maisemia, nousi suuri, suunnaton auer ja levesi pitkäksi ajaksi yli koko Euroopan. Ei ollut mokomampata ihmismuistiin sitä ennen nähty. Arveltiin sitä savuksi suuresta maanalasesta tulesta, sillä maan sisässä uskotaan loppumattoman tulen palavan. Tavallisesta usvasta on auer helposti erotettava kuivuudellansa ja hienon tomun kaltasuudellansa, vaan tyyten sen syytä, syntyä ja laatua ei vielä tuta. Samatekun muuki sumu, ehkäsee auer auringon sateet läpi valasemasta. Aurinko kyllä koko kuvanensa näkyy haitatta silmille, mutta ei vaalevalta, niinkun vesisekasen usvan läpi, vaan tulipunaselta.
Sateesta.
Näkymättömästä vesihöyrystä lämpeen vähetessä sanoimma hienosia vesikelloja syntyvän ja semmoisia kaikkien pilvien ilmassa olevan. Liekkeeltä kehitettuna häälyvät he aikansa ilmassa, vaan sitte lämpeen enemmin vähetessä muuttuvat hienukoiksi pisaroiksi, joita ilma ei voi'kana kauemmin kannattaa, koska eivät ole onsia tahi tyhjiä sisältä. Pudotessaan pisarat puuttuvat toisihinsa ja paisuvat suurimmiksi, kummoisina näemmä heidät sade'vetenä alastulevan. Sade ja sadepisarat eivät aina ole yhdenlaatusia. Ollessa pisaroiten hienosta, kun tomu, sanotaan sadetta tihrusateeksi, paikon vismaksi. Silloin syntyvät pisarat ilman alimmaisissa tienoissa asuvista pilvistä, eivätkä kerkiä pudotessaan muiden kera ylen suuriksi kasvamaan. Jos taasen pisarat ovat suuria ja suunnattomassa paljoudessa äkisti maahan putoavat, niin kutsutaan sadetta rankkasateeksi. Semmoisesti sataa toisinaan kesällä, erittäinki ukonilmalla lieke'pilvien purkautessa. Jos tämä liekkeen purku niin kiukalta eli rutosti tapahtuu, että pisarat kun jokena juolavissa maahan juoksevat, niin sanotaan sadetta pilvisateeksi tahi pilviputoamaksi.
Kylmissä tienuissa sitä ei sada niin määräajalla, kun lämpimissä ja kuumissa. Kylmissä tienuissa on myös vuosia myöten sateentulo epätasasempi, toisinaan runsaampi, toisinaan harvaksempi, lämpimillä ja kuumilla mailla sitä vaston on sateella tarkempi järjestys, jos kohta ei niissäkän vuodet aina ole toinen toisensa mukasia. Ilman vedentulo näillä seuduin on paljoa runsaampi, kun kylmillä maanperillä. Pisarat ovat toisinaan variksenmunan kokosin ja laskeuvat alas enemmin virtomalla, kun satamalla. Afrikassa muutamin paikon on vuotinen vedentulo yhteen paikkaan laskettu tekemän 120 tuumaa, Franskan maalla sitä vaston, ehkä lumi, härmä ja yökaste on laskuun otettu, ei nouse vuotinen vesi 19 tuumaa korkiammaksi.
On maita, joiss' ei sada ollenkan, taikka vaan aikaharvasti, esimerkiksi Aigypton maa. Melkein yhtä harvias on sade monessa paikoin Arabiassa ja Persiassa. Säilyvätki niissä maissa kaikki eräsemmät laitokset vuosituhansia halki, jos vaan ihmisiltä saavat säilyä taikka maajäristykset niitä eivät kukista. Mikä suuri arvaamaton hyöty meillä sateesta on, siitä ymmärtäväisille ei ni tarvinne erittäin lausua.
Ilman tarvallisia sateita tutaan vielä oudompiaki, joita ihmiset usein kummana, jotai erinomaista aavistavana, pitävät, vaikka kyllä ovat luonnollisia, jos harviaampiaki. Semmoisia ovat punasade, jonka äsken kotiloistaan lähteneet perhot punastuttavat; rikkisade, joka muuttuu rikin eli tulikiven karvaseksi erästen puiden keltasesta siemen-jauhosta; sammakkosade, jollan tuulispäältä ilmaan temmatuita pieniä sammakoita tosiaanki sieltä jällen maahan putoaa, eli, kuten usiammin sattuu, sammakoita kätköstään sateen jälkeen suuremmissa joukoissa ulos lähtee, jotta on kun olisivat sadetuita; matosade eli kärpäissade, joka tulee samalla tavalla, kun vastamainittu sammakkosade; jyväsade, koska tuulispäiltä eli muilta myrskyiltä ilmaan temmatuita jyväsiemeniä sataa. Kivisateestä tulemma vasta jälkeenpäin lausumaan.
Lumesta.
Koska ilma jähtyy siksi, että edellämainitut vesikellot jäätymät, niin muuttumat nämät hyvin hienoiksi jääneulasiksi, jotka toven aikaa vielä semmoisinaki voivat pilvissä häälyä. Waan jos sama pilvi menettää liikkeensä, alkavat jääneulaset alasvaipua ja pudotessaan toinen toisiinsa tarkoilla rajoilla yhdistyen muodostuvat lumihöyhelöiksi. Näillä onki siis, ellei tuuli eli muu kohdelma heitä särje, aina hyvin tarkat muodot, useimmitenki erinäisiä pieniä tähtilöitä kuvaellen.
Että lumi, niin kylmiä, kun lämpimiä ja kuumiaki maatienuita kohden syntyy ilmassa, on siitäi nähtävä, että kuumillaki mailla korkeinten vuorten kukkulat ovat lumipeitteessä. Onki tämä lumen synty hyvin luonnollinen asia, sillä ylempänä ilmassa on alituinen vilu. Ei kuumilla mailla kuitenkan lunta sada, paitsi korkeimmilla vuorilla, joka tulee siitä, että lumi sulaa ennenkun alasemmilla paikoilla maahan ennättäisi. Niin oli usein seki vesi, joka meidän mailla sataa, lunta pilvistä lähtiessään, vaan suli pudotessaan, kun tuli maata lähemmäksi ja lämmin alko vastata. Lumen ja jäiten omituisissa oikioissä asuntosioissa, maan Pohjasella ja eteläisellä perällä, lumi ei ni konsa putoa höyhelöissä, vaan pieninä jääneulasina, jotka alastultuansa makaavat, kun hiekka löysällä. Jo Suomenki eteläisemmillä äärillä lumi usiasti sillä muodon sataa, liiatenki pakkastalvina. Waan kuta lämpimämpi ilma on lumen sataessa, kun vaan ei ole siksi lämmin, että lumi kokonansa sulaisi, sitä paremmin puuttuvat mainitut jääneulaset toisiinsa ja sitä suuremmiksi paisuvat lumihöyhelöt. Suurimmia kooltansa ovat keväilla ja syksyllä ta suojasäällä talvisaikanaki. Että Jumala on lumenki meille suureksi hyväksi luonut, se on hyvin tiettävä asia. Suuri etu on meillä siitä yksin matkojenki ja ajojen vuoksi, myös suojelee se laihon ja muut kasvut kylmältä pilaumasta ja mättänemästä.
Rakeista.