"Koria on kutsuttu vieras,
Koriampi kutsumatoin."
Pohjolan emäntä jo ensisanoista arvasi, ei hyvää tulevan ja sanoi muka sopimattomalla ajalla Lemminkäisen tulleen, oluen vielä panematta, leipäin leipomatta, lihojen keittämättä olevan. Sihen kivasi Lemminkäinen, hyvin tuntevansa, millä kannalla oluet, lihat ja leivät olivat ja kysyi, minkätähen ei häntäki häihin kutsuttu, kaikkein muiden kutsuttua. Arveli sitte ja lausui näinki:
"Emmä vieras lienekkänä,
Kun ei tehä teoksia,
Tahi ei oinasta tapeta,
Tuoa härkeä tupahan,
Sarkasäärtä huonehesen,
Uuelleen olutta panna —
Syöä miehen syömättömän,
Juoa juossehen urohon."
Pohjolan emäntä siitä käski piian panna pata tulelle ja tuoda olutta vierahalle. Piika keräsi pataan ruokain jäännöksiä "luut lihoista, päät kaloista, kuoret leivistä kovista, naatit vanhat naurihista" ja toi pienen tuopin vanhaa pilaunutta olutta. Lemminkäinen ei hyvillään lausui taasenki:
"Emmä liene lempi vieras,
Kun ei tuotane olutta,
Parempata juotavata,
Waravammalla käellä,
Suuremmalla astialla."
Jopa pyysi Pohjolan isännältä, ikäskun härnäämällä, saada ostaaksensa parempata olutta. Pohjolan isäntä suuttui ja rupesi loihtolauluillansa Lemminkäiselle surmaa miettimään. Laulo ensiksi koko lammin vettä lattialle, jotta eikä sihen hukkuisi. Mutta eipä ollut Lemminkäinenkään lapsi lauluillansa, lauloipa vastaan suuren härjän, joka joi lattian kuivilleen. Lauloi siitä suden Pohjolan isäntä härkää syömään ja Lemminkäinen lauloi samassa jäniksen sudelle, joka sen kautta heitti härjän syömättä. Kohta oli toiselta puolelta koiraki laulettuna jänistä syömään, mutta Lemminkäinen, kun havatsi sen, lauloi oravan orrelle juoksemaan, jota koira rupesi haukkumaan, eikä muistanutkaan jänistä syödä. Pohjolan isäntä kun näki, ei lauluistansa apua tulevan, jo sanoi kerrassan:
"Ei tässä piot parane,
Kun ei vierahat vähene;
Talo työlle, vieras tielle,
Hyvistäki juomingista!"
Tempasi samassa miekan käteensä ja käski Lemminkäistä miekkaa kanssansa mittamaan. Lemminkäinen ei kyllä estellen, eikä peljäten, vaan muuten miekkansa entisiä seikkoja muistellen lausui:
"Mitä minun on miekastani!
Kun on luissa lohkiellut,
Pääkasuissa katkiellut."
Sitte mittaamaan ruvettua löyttiin Pohjolan isännän miekka olevan pikkuista pitempi. Wälipuhetta myöten tuli siis hänen iskeä ensin ja lieneekö ilmanki välipuheetta sillon tapana ollut miekkasille ruvetessa sen ensiksi lyödä, jonka oli miekka pitempi, vaikka luulisi kohtuuden vaativan, kun olisi pitänytki se etu antaa lyhempimiekkaiselle. Miekkansa pitemmyyden Lemminkäiseltäki myöten annettua jo kohta alko sitä kädessänsä puistella Pohjolan isäntä, mutta Lemminkäinen lausui ilman hätäilemättä: