Runo postilaukusta.
Kuusamon pitäjän Nimismiehelle tuli Pudasjärven Nimismieheltä postilaukku, jonka, hänen itsensä matkoillansa pitäjällä ollessa, rouansa tavallisuuden jälkeen aukasi. Tyhjennetty laukku oli sitte pistetty paperikaapin ja seinän väliin, josta se lienee vähän alemmaksi lattialle päin siirtynyt, ettei sitä ensimmältä löytty. Pudasjärven Nimismieheltä tuli muistutus, ja toinenki, että laukku lähetettäisi takasin; vielä kertoi muistutuksessaan sen olevan ihan uuden ei entisen vanhan repaleen. Waan laukku oli kateessa siksikun nimismies kerran kenkiänsä kaapin alta etsien näki laukun kulmanki takoa pilkottavan. Nyt veti hän laukun armotta pesästään ja lähetti sen Pudasjärvelle seuraavan kirjoituksen kanssa, jonka somuutensa vuoksi kyllä kehtaamma muidenki luettavaksi panna. Eikä mahda siitä asianomasetkaan minulle suuttua. Turnperiksi sanotaan taloa, jossa Kuusamon Nimismies asuu, ja Wästeriksi sitä, jossa Pudasjärven. Mistä veikasta Kuusamon Nimismies toivoi Pudasjärven Nimismiehen roualta uurityynyn voittavansa, sitä en nimitä, jos tietäisinki. Näin kuuluu mainittu runokirjoitus:
Tullu on tänne tuntematoin,
Muukalainen muusta maasta
Sanansaattaja salanen,
Postilaukku laavullinen,
Erotettu entisistä
Nälkälaukuista lahoista,
Mustan mullin muotosista
Postin kuletuspovista.
Yht' en minä ensimmältä
Päässytkään asian päälle,
Koska tuli tuntematon
Kaipaus tämän katalan,
Wielä sitte viikon päästä
Kertomus sangen kehiä,
Runo rienasta rakettu,
Wirsi saatu saakelista:
"Että antaa aikalähtö
Wierahalle viipyneelle,
Yli liiton livistyneelle;
Ravahuttaa raikkahasti
Liukas potku postimahalle,"
Josta olin aivan outo,
Tuntematon, tietämätön.
Waan jo joutu viimen ilmi,
Sattu saastanen käsihin.
Koska kerran kenkiäni
Kattelin kaonnehia.
Takapuolelta tapasin
Paperikaappini pahuksen.
"Täälläkös olet otava!"
Sanoin minä synkiästi.
Arvasin asian kanssa,
Ett' oli tullut Turnperihin
Tämä vieras täysinäissä,
Kosk' olin kotoa poissa,
Minä ollu, missä lienen.
"Jo nyt tuli liukas lähtö,
Konna, sulle kotiasi,"
Wirkon, minä vielä hälle;
Sanoin myös sanalla tällä:
"Jouvu, riena, juoksun kanssa,
Lähe kulkemaan kuvatus,
Jalatonna, järjetönnä,
Käetönnä, korvatonna,
Silmätönnä siannäkönen!
Mene täältä merta kohti,
Puasjärvehen pukita,
Wäänny kohti Wästerihin,
Saata sinne sangen paljo
Terveisiä tuttaville,
Ylehensä ystäville,
Ehkä kumminki enimmän
Kotiasi koe viejä
Walenjukselle vakaasti
Toistuksia tuttavuuen.
"Sano roualle samassa,
Mukavasti muistuttele,
Että alkais aikanansa
Walmistella valtavata,
Kellon alle kelvollista,
Uutta uurityynykäistä,
Jonka tuonan veikka tuotti,
Etu minulle ehätti."
Sanoisin sanoja vielä,
Muutamilla mutkan löisin,
Waan tuli vaiva valtavaksi,
Uni kovin uurtahaksi;
Painajainen, pahahenki.
Silmät saastanen sokasi.
Poies heittää hetiki
Pitänee nyt jatkaminen,
Loppu tälle yölorulle
Piti tehä tuohon kohti.
Neljä kultalintua.
(Muualta.)
Sarbas Persian kuningas istui kuninkaallisella istumellansa ja piti oikeutta suuressa holvissansa. Hänen suuri viisautensa asioita tutkeissa ja hurskautensa tuomioita julistaissa olivat oikein sananlaskuna itäisellä maalla. Mutta nyt astui hänen eteensä pari miestä erinomaisella asialla. Wanha ukko kalveilla kasvoilla tuli talutettuna punaverevältä, kukoistavaiselta nuorukaiselta. Ukko lankesi maahan ja alkoi lausua: "Kuningasten kuningas ja Jumalan käskynhaltia! kuuntele minua armostasi ja sitte päätä asiani oikialla tuomiollasi. Minulla oli ainua poika, minun elämäni ilo ja lohdutus. Onnellinen olin muutenki ja rikas tavaroista. Poikani kasvoi ja oli jo kahdeksanvuotinen iältänsä, koska minun täytyi kauppani vuoksi pitkälle matkalle antauta. Sydämeni empi, jättäisinkö kotiin poikani, vai matkallenko ottaisin kanssani. Ylellinen helleys sokasi mieleni, että unhotin vaarat matkoilla ja otin hänen kanssani: onneton ajatus, josta minulla on tähän päivään asti ollut kärsimistä. Rosvot hyökäysivät erämaassa joukkiohomme, rosvoivat, pieksivät ja haavottivat meitä ja veivät ainuan poikani myötänsä. Minä itkin, huusin ja valitin, mutta heillä oli sydän kivestä, he eivät kuulleet ja armahtaneet minua. Siitä lankesi päälleni määrätön tuska ja sanomaton epäillys. Puolikuolleena kannettiin minä tovereiltani, josta kuitenki jälle virkosin lohduttamattomasti kadonnutta poikaani itkemään.