Runo tyttäristä.
Empä tieä, enkä taia,
Enkä oikein oivaltele,
Minä lauloa tytöistä,
Runoella neitosista.
Jospa olisi minulla
Raikas rinta rastahalta,
Kieli leivolta vikevä,
Soittosormet Wäinämöisen;
Tietäisinpä, taitaisinpa,
Minä lauloa tytöistä. —
Tytöt kultaset omenat,
Joille luoja antanunn' on
Sulosuuen, ihanuuen,
Myöski lemmen, rakkauen
Nuolet, paulat ja satimet.
Neiot nuoret kukostavat
Kuni kukkaset keolla,
Joihin perhot lentelevät,
Joihin mettiset menevät,
Hyvän hunajan hajussa,
Me'en makian maussa.
Rakkautt' on rinta täynnä,
Sulo syämessä asuvi,
Ilo mielessä ihana,
Monet muiskut huulillansa.
Heill' on sini silmissänsä,
Punaruusut poskillansa,
Joit' ei pane paukkatalvet,
Eikä tuiskun viimatuprut.
Heill' on äänensä heliä,
Heill' on kieli leivoselta,
Raikas rinta rastahalta,
Jolla mielen muuttelevat;
Lailla maahan Wäinämöisen
Karhut metsänki vihaset,
Kaikki muutti liikkuvaiset,
Itseki ve'en väestön,
Sulosesti suosittavat;
Wielä valkoset käetki,
Sormet soitolle sopivat,
Sekä muille askareille,
Talon töihin taipuvaiset.
Mut sa poika, lailla perhon,
Tahi mettisen mokoman,
Lentelet kukka kukalta,
Etkä tieä, kusta pistin,
Eli nuoli haavoittavi,
Sinulta syämen raukka;
Etkä tieä, koska paula
Kaulahan on kääreynnä,
Koskas neitosen iloksi,
Jo sen kaulassa käkötät. —
Kusta haava, sieltä voie,
Kusta tuska, sieltä helppo.
B—-v-ll.
Jousesta.
Seuraavan kirjotuksen jousesta olemma Oppijalta Suomen Akademiassa, Herra J. Fr. Kajaanilta saaneet Mehiläiseen pantavaksi. Hän oli sen Kivijärven kylästä, Wenäjän Karjalassa, sihen laatuun kirjottanut, kun eräs vanha mies siitä oli kertonut, ja samalla lailla tulkoon präntätyksiki, koska ei taitaisi tämä kertomus paljo parannuksillamme kaunistua.
"Jousie oli kahenloatusie:
"1:sikse Warsijousi, jonka varsi oli petran luilla kaunisteltu ta kaikella tavalla kirjattu. Jänne oli tehty kolmesta liinakappalehesta, venytetty niin raskahasta, jotta ei enämpi venyisi. Selkä eli koari oli rauasta, vielä kahesta rauasta, mellosta kai teräksestä, ulospuoli mellosta, jotta ei katkieisi, sisäspuoli teräksestä. Selkä eli koari pantihi remelillä (nahkalla) vartehe kiini ta pistettihi monikertasesta reikiin läpi. Sillä remelillä pantihi jalkarauta, lipo se rengas, johon jalka pisteteihi, kiini. Jänne veettihi rahkaha, jonka läpi helppinoakla (helppinaula) oli, ta jonka ympärillä pyöri. Alla oli liipatin, jolla rahka pyöritettiin ympäri ta lauastihi. Rahka oli Petran luusta loaittu, liipatin rauasta. Teän puolella rahkoa kutsuttihi nutiksi. Ratasvyöksi sanottihi sitä vyötä, joka pantihi ympäri mahasta, kun jousta jännitettihi. On siinä kaksi petranluista pyöreä, jossa juoksoo ne nahkat; ei erityistä nimeä niillä pyörillä. Ratasvyössä oli kämmenen leveys selän toakse loaittu; se oli vahvasta nahkasta ommeltu, jotta ei venyisi. Juoni oli vähäsen uroa pitkin vartta loaittu, joho vasama vakuutettihi. Petrat oli selän nenissä rautaan loaittu, jotta ei kuluisi jänne.
"2:kse Käsijousi ei ollut minkähänäköstä, kun selkä ta jänne. Piettihi sauana käyessä. Näpissähe vain piti sen vasaman nenän, sen kera tempasi, laski nuolen. Selkä oli välistä ulospuolella koivunkylestä, sisäspuolella pajusta; peät vuoltu, jotta yhtäläisesti käkristyisi. Ne oli nilatuohella hienolla keäritty toinen toiseese kiini — ei mitänä rihmoa — pikie pantihi keskehe, jotta tarttuisi kiini toinen toiseese. Warsijousta piettihi parempana.