"Wetäessä piettihi jänne itse päin ta vartta piti ulostoo, muute ei saanu jännitetykse, jos kuin vahva mies.
"Pahasuopaset katattihi toisen jousi (kattasivat toisen jousen).
Silmätön niekla katettihi (katkastiin) ta sen kera nakattihi sinne.
Siinä piti sanuo: 'mies nuoli, terävä kirves, päivie Jumalan kyllä.'
"Wasama loaittihi, vanutettihi (sorvattiin) vanuntahevolla. Se vanuntahepo tehtihi kahesta patsahasta, ta sihe pissettihi vasamapuu piikkiin välihi. Siinä toiset sitä remelillä veellähä, pyöritetähä, toiset veitsellä vanutaha. Ei erityistä vanuntarautoa. Kun sai vanutetukse, niin sihe jäi ruopivoa vähänen nenähä. Se siitä veitsellä silpastihi, nakattihi lattialle, kai sanottihi: 'vasama; k' ei vasama.' Jos putoi selällähä, niin tuli onnikas vasama; kun kumollaha, niin ei onnikas. — Sulittamisessa piti tuohta polttuo kaikkein pehmeimmällähä, sitä purtihi, jotta tuli pikie. Sitta otettihi kokon sulkie, pantihi yksi isompi suorasta ta kaksi kaiempata kahen puolen. Kun pantihi vakavasta, niin se mennä lollotti niin hyvästä. Sulat siottihi rihmalla; sihe peällä tuohipikie, ei mitänä sen peällä. Joho jänne löi vasaman kynänenähä, pantihi luukesrä eli rautapiikki; kell' ei ollu semmoista, loati puusta.
"Kun ammuttihi, niin toinen vahtasi, kuunteli, kunne kirpuoo. Keältä (käeltä) aina ammuttihi; jos pani olkapeähä, niin potkasi, löi kipieksi sen olkaluun.
"Wiini oli selässä ta siinä vasamat. Siinä oli puu pohjassa, ympärissä verkot, jolla se tuli kantoa kepie. Yli olkase tempai vasaman viinestä."
Lisää suksista.
"Suksi on potasma oikiessa jalassa; kutsutaha kalhuksi, kun on alla petrankoipia. Toinen isompi on lyly, tehty koivun lylystä eli männyn janhuksesta. Janhusta saahaa lenkomännystä, joka on punanen alaselta puolen. Olas on se ura lylyn alla; potasmassa ei pietä olasta. Sauassa on sompa ta välistä sen alla rauasta eli luusta nenähä tehty suovero. Kalhu ei tierau takkalalla. Päläs on se tuohi, jossa jalka pietähä, varpahallinen se raksi, joho jalka pissetähä, kannantakanen, joka estävi jalan peräymästä."
Wähänäkönen tyttö.
Oli muutamalla akalla vähänäkönen tytär. Sen näkemättömyyttä piti äiti sekä hän itse salassa. Oli aina hyvin näkevinänsä, kun vieraita kävi talossa. Wiimein tuli tytölle kosiomies. Äiti ja tytär tiesivät eiltä kosiomiehen tulon. Äiti pani ompeluneulansa laattialle tuolinjalan viereen ja sanoi tytöllensä, että hänen piki se sieltä neuoa äitillensä, kosiomiehen tultua. Kosiomies tuli; alas vanha mummo hakia neulaansa. Tytär istuu uunin laialla, sano sieltä äitillensä: "tuollahan tuo on neula tuolinjalan juuressa."
"Niin se on", sanoi mummo, "vanhall' on variksen silmä, kären silmä neitosella."