Kaisa.
Laulaisinpa taitaisinpa kun palkka maksettaisi;
Emmä paljo pyytäiskään, kun markan sanasta saisin.
Ei ole tyttöin ikävä pimeillä öillä.
Pojat käyvät kyliä myöten tyttöin tinkitöillä.
Tuli poltti Turun linnan, vesi vei sen sillan.
Pojat itkee ikävissään päivän sekä illan.
Likka käypi kankahalla, niinkun kaunis kukka,
Poika juoksee jälestä, niinkun vanha hukka.
Likka astuu ahoa pitkin, pumpuliliivit liuhkaa,
Poika ryömii jälessä, tuohivirsut viuhkaa.
Likka istuu linnassansa, kulta rippuu rinnassa;
Tänä vuonn' on huonot pojat huokiassa hinnassa.
Anni.
Woi minä polo likka, kun ma olen yksin!
Olen tullut kaikilta hyljätyksi.
Muut tytöt toimittivat asiansa ennen,
Minä olen heitetty ikävihin tänne.
Enkä tieä miten minä hylyksi nyt tulin,
Joka ennen kaikkien kukkana kulin.
Olin minä ennen, kun enkeliskukka
Kehnojen päällen en katsonu'kaan.
Parahinten parvessa kävin minä kirkkoon,
Jo nyt olen joutunut koiarien joukkoon.
Waan mitä entisistä ajoistani huolin? —
Noitapa muistaissa syämeni kuoli.
Syän ompi kylmä kun syksyinen jää,
Ei sitä rakkauskaan lämmitä.
Leena.
Minä olen kainu, kun syvän salmen siika,
Murehella täytetty pienonen piika.
En vielä muistane kovin monta vuotta,
Walitella täytyy jo kuitenki totta.
Maailman meri se on vaarallinen aivan,
Pian myrsky särkevi pienosen laivan.
Ei aina käynti ole kukkien päällä,
Toisin ajoin ompi orjantappuria tiellä.
Wälistä se näyttää, kun ilonen ois' olla,
Usiammin taitavi mure'pilvi tulla.
Niin on koko elomme ja koko olo täällä,
Lehenkanta katkeava syksysellä säällä.
Omp' on elo ihmisten, kun aaltosien veellä,
Yksi tulee jälessä ja toinen meni eellä.
Nuoruuteni aika ja ilopäivä kulkee
Jopa noista vaivoista väsymyski tullee.
Waan kun olen nuori ja ruumihilta raitis,
Mahan olla luojoani kiittämähän valmis.
Luojoansa kiittävi varpusetki pienet;
Enkö toki varpusia parempi mä liene.
Sanna.
Mennä vuonna oli minun ilonen olla.
Tänä vuonna olis minun parempi kuolla.
Eipä enää naurata, kun aina johtuu mieleen,
Ett' on oma kultani jo mennyt muien viereen.
Tuostapa on syämeni sangen karvas,
Kun on oma kultani jo muien armas.
Ikävät on aikani maailman päällä
Ei kuulu kultaistani siellä eikä täällä.
Päivä se paistaa ja lintusetki laulaa,
Minun kulta veäksen jo muien kaulaan.
Lumipilvet taivaalla juoksee ja kulkee
Minun kulta muita jo sylihinsä sulkee.
Waan minä itkenki ja valitan ja huolin,
Waikk' olen sorrettu kaikilta puolin? —
Heitän koko Suomenmaan ja lähen Wenäehelle,
Elän siellä vuotta kaksi, niin on hyvä jällen.
Riitta.
Hullu olin kun ma läksin kotipitäjästä,
Näin mä siellä kultani joka viikon päästä.
Minä olen täällä ja sinä olet siellä,
Moni järvi välillämme, soita paljo tiellä.
Sirkat ne sirkottaa ja lintuset laulaa,
Waan eipä kultani riennä'kään kaulaan.
Lintuset visertävät metsien päällä,
Minä istun ikävissä yksinäni täällä.
Tuuli se tuulee ja pienet puut ne taipuu,
Kultani ääni ei kankailla kaiku.
Niin on suru syämessäni ja on kauan ollut,
Enkä ole sanoakaan kullastani kuullut.