Kukapa suot nämä kuivaa kerran?
heilimöi nuoruus vain hetken verran,
ruostuu tekojen kirkas teräs,
raskaina iskevät hallayön ruoskat,
Eestissä ollaan.
Kenenpä nauru kirkasna soisi?
murheet ken riemuksi muuttaa voisi?
kuormasta kyyryssä huokaa elo
kohdalla Murheen-alhon kylän,
Eestin elo.
Vaivaispajujen, petäjäin kehto!
toisin lehajaa tammilehto,
toisin etelän taivaan alla
viinirinteillä raikuu runo.
Eestissä sataa
ruosteista sumua alati, aina… eipä laulajan päähän paina laakerinlehväistä seppeltä kukaan. Kova on kohtalo syntyä tänne laulajaks Eestin.
Laulamme tuntien varhaisen tuhon, kirottuin soitten kuoleman-uhon. Mistä on unelma kuolemanlasten? päivästä kauniista, kirkkaammasta, päivästä Eestin.
SUOSYVÄREILLÄ
Soolaugastel
Täynnänsä syvärejä suon on syli. Niist' ammottaako vesi, ruosteinen, kieletön? vai tuijottaako tuska, niin musta, mieletön?
Täynnänsä syvärejä suon on syli.
Vedestä kohoo kuplat hopeaiset. Oi soitten kaihot, sala-unelmat, oi tuulentuvat, tyhjyytehen raukeevat!