Noor-Eestille
Laulu katoovaisuudesta
Ei salli parempaa
Pakkanen
Oi mun kallis kantajani!
Oi tuttavat, älkää tulko!
Niinkuin ääni kirkas, kultainen
GUSTAV SUITS (1883-1956)
Laulu Eestistä
Suosyväreillä
Eräälle lapselle
Meidänaikuinen satu
Kirous
Miks hiukeisin, miks paastoisin!
Nebulosa
Saarenmaan rannalla
Inspiratsio
Elon tuli
WILLEM GRÜNTHAL (1885-1942)
Sydäntalven yö
Kevättunnelma
Sairaana
Kallioilla
Oode ehtoolle
Syystalven ilta
Hietasärkällä
Talvi-ilta
Ajatus
ALKUSANA
Seuraava käännöskokoelma oli alkujaan aiottu kirjallishistorialliseksi antologiaksi, joka, vaikkakin ahtaissa puittein, olisi antanut läpileikkauskuvan virolaisesta laulurunoudesta, sen eri aikakausista ja runoilijoista. Työn kuluessa vahvistui kuitenkin kääntäjässä vakaumus koneellisen käännöksen kelpaamattomuudesta ja runokäännöstyön yksilöllisestä luonteesta: kääntää voi ainoastaan sitä, mikä on kyllin lähellä, että siihen voi eläytyä, omistaa sen, sen uudelleen uudessa muodossa antaakseen. Kaikki muu on väkinäistä ja siis hyljättävää. Näitten yksilöllisten näkökohtien voitolle päästyä supistui sentähden kokoelma nykyisessä muodossaan valikoimaksi ainoastaan parin kolmen runoilijan teoksista. Toivottavasti on runojen ankarampi valinta korvaava lukijalle sen, mitä antologian täydellisyydestä puuttuu.
Saarenmaa, elokuussa 1911.
VIROLAINEN LAULURUNOUS.
Ne ajat ovat ammoin ohitse, jolloin virolaisen paimenen tai rukkinsa ääressä hyräilevän orjatytön yksinkertaiset laulelmat lähdesijoiltaan hitaasti itää kohti kulkeutuivat, virtana itseensä sivupuroja sulkien, melkein huomaamatta asteettaisen kielirajan yli tulvehtien, vihdoin Vienan Karjalassa Kalevalan laulu-ulapaksi laajentuakseen. Lyyrillis-eepillisestä laululähteestä oli paisunut sankarirunojen reitti. Samaan aikaan kulkeutui loitsurunoja samoja teitä päinvastaista suuntaa Suomen puolelta Viron tasangoille. Se oli todellista kulttuuritekijäin, kulttuuriarvojen vaihtoa kahden kieleltään lähiheimoisen kansan välillä, vaihtoa, jossa Viro antoi aloitteen ja Suomi suoritti taiteellisen tihennyksen tai päinvastoin, — kielen vielä estäväksi suluksi kohoamatta. Kun nyt vuosisatojen viertyä virolainen laulu taas yrittää yli lahden, ei siirto voi yhtä välittömästi tapahtua. Yhteisen kirjakielen mahdollisuus on ohitse. Oli ehkä hetki olemassa eikä niinkään hämärässä etäisyydessä, jolloin ei olisi tarvittu muuta kuin kielineron kaukonäköisyyttä yhdistääkseen kirjakielen alkeissa hapuilevat heimokielet yhdeksi yhteiseksi sivistyskieleksi, niin että me nyt olisimme saaneet iloita virolais-suomalaisesta kirjallisuudesta ja kaksinkertaisesta lukijakunnasta. Kun sensijaan sama ajatus neljä vuosikymmentä takaperin heräsi parin kielentutkija-idealistin aivoissa, jäi se vain tuulentuvaksi, paperituumaksi, mahdottomaksi toteuttaa, ja sen ainoaksi muistomerkiksi pari hymyilyttämään pyrkivää sekakielistä runoa jossain tieteellisessä julkaisussa. Molempain kielten kehitys oli käynyt aivan eri suuntiin, niitten sivistyssanasto muodostunut eri lakien ja vaikutteiden nojalla. Saattaakseen virolaiset runosaavutukset suomalaisenkin lukijan nautittaviksi, on suoranainen käännös tarpeen ja päinvastoin.