Niinkuin päivää pakenevaa lännen mailla tavoittaapi purje kalpea, niinpä velloo mieli, öisen vaahtolaineen lailla kauas, täynnä tummaa kaihoa.
TALVI-ILTA
Talvine õhtu
Yli tasangon tumman rauhan,
lumen sinisen, lauhan
Luo säteet sammuvan päivän
hohtavan häivän.
Yli lumen laakean, summan,
niin tyhjän ja tumman,
vain autio tie
yli virran vie.
Pajut ruskeat taipuu,
unen varjoon vaipuu,
tien päätä ei näy,
rata rekien käy
läpi päivän palon,
kuun kelmeän valon
pois kauas.
AJATUS
Mõte
Se syntymättä vielä, salaa ahjossa aivoin kuumeneepi. Väristen äkkiä jo palaa ja fosforkielin karkeleepi.
Ja puhkee punalieskaks leimuamaan,
loistossa kauneuden luomisriemun,
salaisen soihdun lailla helottamaan
seasta sauhun, punertavan liemun.
Ja niinkuin siivellinen sana se intohimon säkenissä esille vyöryy voittamattomana sytyttäin tulen sydämissä.