Paras lauluaeg
Nyt on hetki helkytellä, viikko virttä vieritellä, ilta impien ilota; viel' on aika vaiti jäädä, hetki laulujen levätä, kun on kuollunna kuvolla, olkein päälle oikaistuna, vainajana vuotehella, valkolautojen välissä.
Kun on alla mustan mullan, alla hiekan harmahtavan.
ÄIDIN HAUDALLA
Ema haual
Olen mieron orpolapsi, koito ilman kannen alla, ei ole armon antajata, eikä pään silittäjätä, tuima tuuli armahteli, päivän paiste pään silitti.
Pidot päätyi, juhlat joutui, toiset kulki kaupunkihin, luokse tuttujen torilla. Minä minne mieron lapsi, kuhun astun angervoinen?
Astun haudalle emoni, kalmistohon kantajani, itkuhuivinen pivossa, huoliraidat huivisessa. »Nouse, nouse, äityeni, neuvomahan nurmen alta, valmistele vakkaseni, kiinnitä kapiokirstu!»
Emo haudasta havasi:
»Tytär, lieto lintuseni, matalainen marjueni! En voi nousta nurmen alta, koivu kasvoi kaulalleni, silmille kukat siniset, kulmilleni kulleroiset.»