Kukkulan laella kokko leimahtaa: metsänranta ruskottaa, harmaat kylät punaisna puuntaa, punerrus poskipäillä kaiken kansan.
Etäällä tulet vastaan tuikahtaa: Viron tulet, Vienan valkeat, kaukametsäin kalpeet nuotiot — terve, terve, kolmasti terve: vielä elämme!
* * * * *
Untako? Vain untako näin, juhannusunta suurta ja ihanaa — minä harmajan kansan harmaja lapsi?
Ei, kolmasti ei! Se unta jos oli — viimeinen olkoon uneni.
(U. S. 1906.)
MUUTTO HÄMEESTÄ.
Maa oli vielä sula, vaikka marraskuu jo oli käsissä.
Hämeen haavat puutarhain ja pihamaitten nurkissa itkivät lehdettöminä myöhäsyksyn utuisessa ilmassa. Hämeen kuuset kuoppamäillä ja veräjänpielissä huokailivat ikävissään, ja pienet kiillottomat pisarat istuivat oksien nirpuissa ja ruohon kuihtuneella ruumiilla, vaikka päivä oli jo puoliin kulumassa. Kaiken yllä lepäsi tummanharmaa taivas laakeana ja raskaana.
Keskitalon väki teki Savoon muuttoa.