Silloin vasta näin ensi kerran ukon kasvot; ne näyttivät riutuneilta ja lakastuneilta, olipa, niinkuin olisi hän ennen aikaansa vanhentunut, sillä hänen muu runkonsa ja ryhtinsä näytti nuoremmalta kuin hänen kasvonsa.
"Kuka niin ahne velkojanne on, joka ei sääli kaupunkimatkaa tämmöisellä kelillä?" kysyin.
"Rovasti", vastasi ukko lyhyeen.
"Rovasti! Teillä kai on paljokin hänelle velkaa?" sanoin kummastellen.
"Ei paljoa, menneenvuotiset saatavat vain", sanoi ukko huoaten.
"Menneenvuotiset saatavat vain! Ettekö ole käynyt pyytämässä häntä odottamaan?"
"Kävinhän minä tuolla parikin kertaa."
"No, mitä hän sanoi?"
"Hän oli kauhean vihainen ja sanoi: 'te lurjukset, varastatte minulta', eikä armoa tullut, vaikka kyllä koetin sitä kyynel silmässä pyytää", sanoi ukko ja katsoa vilautti minua taaskin synkästi silmiin.
"Sen minä sanon että teillä on armoton rovasti. Olisipa hän saattanut vaaratta odottaa, niin kauan ainakin, kun keli olisi tullut paremmaksi", sanoin kauhistuksissani, tietämättä itsekään, mitä mä oikeastaan sanoin.