"Jumal' antakoon!" sanoi ukko vastaukseksi, kääntämättä päätäänkään tervehtijäänsä päin.
Minulla oli nyt tilaisuus tarkastella likemmin matkustajaa. Hänen hevosensa oli todellakin laiha kuin kaakinpuu, ja kuormana oli sillä kaksi tynnyriä tervaa. Hevosen värkeistä silmäänpistävimmät olivat vitsaruomat ja tuiki moneen kertaan solmeillut suitsivarret. Hevosen eväinä oli reessä rahkansekaisia nevaheinän korsia, ja samaa varten lienee ollut se pitkä ja pullea säkkikin, joka oli reen keulapuolessa tervatynnyrien päällä; se lienee sisältänyt silppuja. Reessä oli vielä pienoinen tuohikontti; siinä ehkä oli miehen eväsvarat. Miehellä oli päällysvaatteena kulunut ja rikkein takkireuhka, joka oli hyvin alhaalta köytetty kiinni vanhalla suitsivarren palasella. Takissa ei ollut nappeja eikä muita luotettavia kiinnipitimiä yläosassa, eikä tuo nivusissa oleva suitsivarren palanenkaan voinut sinne asti auttaa; sen vuoksi olivat vaaterievut ylhäältä auki, ja melkein paljas rinta paistoi ryysyjen aukosta.
Hänen kenkänsä näkyivät olevan tuiki vanhat ja moneen kertaan paikatut; nytkin olivat ne rikki, ja isot olkivihkot pistivät esiin ulommaksi molempien kenkien kantoja. Kun vielä mainitsen, että matkustajan käsissä oli moneen kertaan paikatut kintaat ja päässä kulunut karvalakkireuhka, niin on hänen asemansa melkein tarkkaan kerrottu.
Niinkuin jo mainitsin, käveli ukko kuormansa perässä, eikä reessä näkynyt olevan miehen varaa, sillä noissa parissa tervatynnyrissä näytti laihalle hevoselle olevan enemmän vetämistä, kuin oikeastaan olisi kohtuullinen ollut, semminkin niin huonolla kelillä. Kun sulia paikkoja tuli eteen, lykkäsi ukko aina voimiensa takaa kuormaa, avuksi ponnistelevalle ja laihalle hevos-rievullensa. Syvimmissä koloissa ja jalaksen jäljellä oli myötäänsä tiellä vettä, ja vaahtoporeet turisivat olkitukkojen lävitse ukon rikkeimistä pieksukengistä.
"Mihinkä, ukkoseni, matkustatte?" kysyin häneltä puheen aluksi, sittenkuin olin tehnyt noita yleisiä havaintojani.
"Kaupunkiin", oli lyhyt ja alakuloinen vastaus.
"Kylläpä olette kehnolla kelillä lähtenyt kaupunkiin", sanoin hänelle.
"Tosi on, että keli on huono, mutta asiat eivät sallineet odottaa parempaa keliä", sanoi ukko.
"Mikä asia niin kiireellistä laatua oli, että saattoi tämmöisellä kelillä liikkeelle?" kysyin taas.
"Ryöstö on tulossa, ja se ei katso keliä", sanoi ukko surullisesti, ja silloin hän vasta ensi kerran loi minuun aran ja alakuloisen silmäyksen.