Sillä tavalla teki rovasti Puutteen Matille viimeisen palveluksensa, ja sitä ei hän suinkaan tehnyt palkkapaimenen tavalla, sillä kova äänen paino oli hänellä apuna nytkin tuota tehtäväänsä tehdessään. Kun rovasti luki tuota virren värsyä, tuntui mielestäni siltä, kuin ei hän antaisi mitään arvoa rikkaudelle ja että hän arvasi itsensä kärsimisissä aivan yhdenvertaiseksi Puutteen Matin kanssa. Kaiken tuon kovalla äänellä toimitetun kiitoksen teon aikana olin myös sen seasta kuulevinani:
"Minä olen niin tyhmä, en ymmärrä niitä asioita, rovasti kai ne paremmin ymmärtää".
(Elämän havainnoita II.)
JUHO HEIKKI REIJONEN.
Syntynyt 27/4 1855 Nurmeksessa; vih. papiksi 1881; nyk. Virolahden kappalainen. Julkaissut Kertoelmia, Uusia kertoelmia, Kertoelmia ja Kuvauksia, Suuteita, Vaihdokas sekä useita hengellisiä tuotteita alkuperäisiä ja käännetyitä.
NÄLKÄVUONNA.
Pohjois-Karjalan kaukaisimmassa, mutta ehkäpä samalla kauniimmassakin perukassa — kaakkoisen Kainuun ja Venäjän välillä — ei "puhdas ruis" eli "selvä leipä" ole vielä vallan kaukaa ollut tavallista rikkaampainkaan pöydällä. Varsinkin olisi sitä, noin vuotta kolmisenkymmentä takaperin, ainakin Kuohatin kylässä katsottu suoraksi "Jumalan viljan" tuhlaukseksi, jos ken ihan ympäri vuoden olisi tohtinut siellä syödä selvää leipää. Ei sitä toki kukaan tehnytkään — kaikista vähimmän Kyllös-Perttu perheineen.
Tuo Perttu oli ennen, nuorempana ollessaan, "hullaantunut" kyhäämään itselleen oman kodin Sammallammin sileähiekkaiselle rantamalle, mitä jylhimmän korven reunaan. Niukuen naukuen oli hän siinä sitten kotveroisen eukkoinensa elellyt ja saanut melkein joka vuosi käyttää "ristillä" jotakin pientä perheensä lisäystä. Niin lukuisaksi olikin jo kasvanut Pertun lapsien liuta, että Pertun Anni sanoi jo itseäänkin iljettävän tuon Herran siunauksen, "kun joka vuosi — ja vieläpä keskellä kiireintä heinäaikaa — piti käydä papin edessä polvillaan könttyröimässä". Leipää ei kuitenkaan ollut samassa suhteessa siunautunut, vaikka olihan rovasti aina vakuutellut, että Sammallammista vielä aikaa voittaen paisuu aika uhkea uutistalo, kun siihen niin paljo työvoimia ilmaiseksi tulee. Olipa hän vielä lisännyt senkin, että: "joka lapsia antaa, se heistä myöskin murhetta kantaa".
Anni se kuitenkin, siitä huolimatta, näkyi saavan pienistänsä "murhetta kantaa" ja miettiä, mistä milloinkin joukollensa särpimen lisää saisi. Tosinhan se Perttukin koetteli koko ahkerasti soita möyriä ja haalata jos jonkinlaista muonan lisää Kuohatin kankaiden mahtavista metsistä, sen hyllyviltä soilta ja siimesrikkaista korvista, mutta ei puute siltä oikein ottanut hänen mökistään pois paetakseen.
Siksipä päättikin Perttu kerran siirtää mökkinsä tienoilta tuota tuonnemmaksi läheisen, tummanvihreän ja taivaslakisen kuusikon ikivanhaa rajaa ja raivata siihen itselleen peltoa. Siinä teki hän kuitenkin "hyvin tyhmästi", kuten metsäherra sanoi, "sillä puuthan ovat kruunun — ymmärrätkös — yhteiskunnan!"