Ja joka päivä tulee hän samalla tavalla takaisin tämä valon vieno kyyhkynen, uusi öljypuun oksa nokassaan. Se tietää, että pimeys on puhkaissut pohjansa, että laskeutumistaan laskeutuu sen tulva ja että aurinko kohoo yhä korkeammalle kuin saari sumean meren keskestä.
Vaihde tapahtuu niin tasaisesti, ettet taida sen tulohetkeä tarkoilleen määrätä. Mutta kun päivänä muutamana astut ulos asuntosi eteen, niin tunnet hangen hienosti hajahtavan ja ilmassa on omituinen tuores tuoksu. Lumi sulaa jo seinävierillä ja räystäs tipahuttaa hienoimmalta huipultaan tuolloin tällöin vettä pienoisen välkähtävän pisaran nuoskeaan lumeen. Hanki heloittaa niin valkealle, että silmiä häikäisee hetkiseksi. Taivas on kohonnut korkeammalle ja pessyt puhtaaksi sinensä. Hieno harso on kokoontunut idän puolelle aurinkoa ja näyttää niin lämpimältä kuin kesäinen poutapilvi.
Kuusinen mäki tuolla, ja toisaalla suuren selän kaukainen ranta, ne hämärtävät kuin auteren takaa.
Soimaan helähtää rinnassasi jokin. Se on kuin hopeakello kilahtaisi ja kutsuisi uuteen elämään kaikki uupuneet aavistukset ja herättäisi toiveet tuulahtelemaan jotain uutta, valoisampaa, avarampaa ja isompaa.
Et malta. Suksien selkään heittäyt ja annat niitten liukua loitolle ihmisten luota. Ei upota enää hanki ja yöllinen hieno lumi on vain voiteena alla. Aitojen ylitse, nietosten poikki, puitten välitse ja pitkin loivia rinteitä korkeimman kukkulan laelle!
Niinkuin jäälinna kohoo takanasi pimennon puolella luminen kuusikko. Se uhkuu kylmyyttä ja jähmettää jäykkyydellään. Se on kätkenyt kohtuunsa kaikki tammikuun pakkaset eikä laske niitä sieltä, ennenkuin ne viruttaa pois huhtikuun huuhteleva sade… Mutta tähän, jossa seison, paistaa päivä täydeltä terältä. Ilma on lauhkea ja leuto. Se ei enää raatele eikä revi rintaa. Se on piehtaroinut puhtaassa hangessa, lämmin aurinko on sitä lauhduttanut, ja nyt se huljuu hyväillen rinnan kehyksissä, niinkuin makean lähteen pehmyt vetonen.
Ei kuulu hiiskahdustakaan tänne ylös. Kerran kuusikon sisästä tikan vihellys ja toisen kerran tiaisen terästiuku. Taikka pudota lupsahtaa petäjän oksalta lumiharkko hankeen, uppoo sinne, ja painunut oksa ponnahtaa suoraksi. Alla on laakea luminen rinne, johon päivä vuodattaa valoaan täydeltä terältään. Siellä täällä risteilee sitä sujuva suksen latu. Se murtaa hangen ja uurtaa sen sileään pintaan juovan, jonka verekseen reunaan päivän valoisa säde taittuu vieläkin valoisammaksi.
Alas laaksoon se johtaa. Sieltä näkyy notkelmassa pienoinen kaupunki. Kirkko keskellä ja kirkon ympärillä katto katossaan kiinni. Katoilla piiput, joista nousee savu rauhallisissa kiemuroissa niinkuin kopasta, joka on unohtunut itsekseen palamaan. Alempana tehdas ja sen rannassa sinertävä rivi jäälohkareita, äsken avannosta nostetuita. Hiljaista liikuntaa kaduilla. Ajava maalainen laskemassa jäälle, toinen sieltä nousemassa. Etäämpänä lumisella ulapalla pieniä mustia pilkkuja, eri haaroilla toisistaan. Ne näyttävät sijoillaan seisovan. — Ei kantaudu tänne risahduskaan tuolta alhaalta. Ihmisten liikunta siellä käy kuin silkkisukilla sipsutellen sametin nukkaa myöten.
On seisaus ilmoissa. Päivä ja yö ovat yhtä pitkiä. Valo ja pimeys tasaavat toisiaan. Vaaka ei kallistu kummallekaan puolelle. Talvi on kehittynyt korkeimmilleen. Se on perustuksensa lujittanut syvälle maahan ja rakentanut valmiiksi pienimmänkin koristeen päädyssään. Näetkö noita hienon hienoja lumileikkauksia katoilla ja puitten oksilla? Huippukin on valmis, harjakin täysitekoinen.
Mikä täydellisyys pienimmässäkin piirteessä, mikä puhtaus salaisimmassa sopessa! Ei rakoa, ei rikkaa. Niinkuin aamupäivällä sunnuntaisin, jolloin luodut lepäävät, ja odottavat, tietämättä mitä. Valo valautuu maahan, tarkoitustaan tuntematta. Kesäisin se paahtaa puitten juuria, jouduttaa toukoja, tunkee mehua maahan, multaan, juuriin ja lehtiin, ja virittää tulen suonissa palamaan. Nyt se vain oleilee omiksi iloikseen, heijastelee hangella ja peilailee joutilaana pitkissä nietoksissa. Kuinka rauhalliseksi käy mieli täällä ylhäällä, sinun sauvaa vasten nojatessasi! Kuinka tuntuvat poistuvan kauaksi kaikki ilkeys ja intohimot! Tulisinkin tunne sulaisi täällä ujoksi otsasuudelmaksi.