— Nyt tiedän, mitä on tehtävä, sanoi Pekka. Menemme kolmen ensi yöksi alasahaan ja valvomme siellä aamupuoleen. Jos emme näe haltiaa, on Antikainen Luhtajärven viekkain veijari; sen me kuulutamme suurimmalta sahajauhopakalta koko Herakosken herrasväelle.
— Aivan niin! Aivan niin! huusimme me toiset.
Päätimme siis mennä iltasilla, kun muut nukkuvat, Antikaisen luo sahaan. Asia oli pidettävä meidän salaisuutenamme seuraavaan aamuun saakka. Asunnoissamme vain menostamme ilmoitamme.
Koko päivän kuvittelimme mielessämme tulevaa yötä. Ja milloin vain kolmen yhdessä olimme, silloin siitä aina hiljaa juttelimme. Toiset lapset, jotka eivät tietäneet suuremmoisesta päätöksestämme, olivat mielestämme kovin vähäpätöisiä.
Opetustuntien päätyttyä juoksimme kiireesti asuntoihimme. Minä kysyin heti Antikaiselta, saammeko tulla yöksi sahaan, että näkisimme haltian.
— Yhtä lystiä se minusta on. Tulkaa vain!
— Palaahan siellä tuli koko yön?
— Aivan varmasti.
Söin sitten yksinkertaisen ateriani. Sen jälestä tulivat Iekko ja Putukan Pekka kertomaan, että heidät oli jyrkästi kielletty ryhtymästä yölliseen urotyöhön.
— Mutta mene sinä yksin, sanoivat he. Sinusta ei kukaan välitä, eikä sinua kielletä. Kyllä me uskomme sinua.