— Minä ostan sinulle sitten huomenna viiden pennin korvapuustin, lupasi Iekko.
— Minulta saat kymmenenpennin lakritsatangon, huomautti Pekka.
— Oli mennäkseen peukalo yhdeksi kämmeneksi! vastasin minä. Päätin vakaasti mennä yksin, eikä kukaan minua valvonut, olinpa sitten sihissä tai sahassa.
* * * * *
Kahdeksan aikoina illalla varustauduin öiseen uhooni. Antikainen antoi minulle vanhan turkkikasuran, että en paleltuisi kylmässä sahassa. Raamatun historian otin mukaani valmistaakseni huomisen läksyn "Käynti Punaisen meren lävitse".
Jos oli Israelin lapsilla peloittava yö Punaisen meren luona, niin peloittava oli minullakin. Iltapuoli oli vielä mukiin menevä. Luin salatulen valossa, ja alussa tuntui hauskaltakin oikein kovasti pajattaa rattaiden kolinan ja kosken hyrskeen säestyksellä. Antikainen kävi tuon tuostakin voitelemassa rattaita. Sillä välin veisteli hän pikku rekiä sahanhoitajan lapsille. Väänsin sitten hänelle tahkoa, kun hän teroitti kirvestään. Siinä väsyin ja lämpenin niin, että täytyi jättää pois turkki.
— Eikö se Rönkön ilmestymisaika jo ala lähestyä? kysyin sitten
Antikaiselta.
— Kohta, kohta. Mutta käy tuohon sahajauhokasalle odottamaan ja katso tarkasti vesirattaalle päin; kyllä se pian sieltä tulee.
Käärin turkin ympärilleni ja odottelin siinä seinämällä olevan valkoisen kummun päällä ratkaisevaa hetkeä. Kun Antikainen oli lähelläni, en minä juuri pelännyt. Haltiaa sanottiin hyväntahtoiseksi äijäksi. Eivätkä tontut yleensä kuuluneet ahdistelevan kristittyjä ihmisiä, jos näillä varsinkin on teräskaluja mukanaan. Ja minulla oli pieni puukko vyölläni; Antikaisen kirveskin oli sitä paitse saapuvilla.
Jälymmäksi muuttui öinen ilma. Pakkanen koveni. Koskesta kohoava kamala huuru tunkeutui sahan alakertaan, joka olikin melkein kuohujen kohdalla. Se samensi valkean valon ja ahtoi kalseuttaan turkin sisälle, suuhuni ja sieramiini.