"PUNAINEN LINTU."
(Kansantarun mukaan.)
Vanhoina aikoina kuuluu raivonneen niin kamala rutto, että ihmiset kuolivat seurakunnissa vallan sukupuuttoon, kirkot suljettiin ja avaimet, niinkuin tarut kertovat, Ruotsiin lähetettiin. Iskipä silloin tuhoava tauti kaukaisten sydänmaidenkin terveeseen kansaan. Mutta koetettiinpa sitä siellä vastustaakin. Ja siitä se juuri tämä taru kertoo.
Olipa siellä ylimaassa uudistalo aarniometsän siimeksessä,
Korvenkaski nimeltä.
Eräänä kesäpäivänä aamupuolessa oli Korven Pekka lähtenyt kylässä käymään, rieskoja ja piiraita kontissaan, ja aikoi Mäenpäähän appivanhuksia katsomaan, olivatko enää hengissä vai joko olivat ruton saaliiksi joutuneet hekin, kun ei kahteen; viikkokauteen ollut mitään kuulunut sieltä. Kaisa emäntä oli jo ollut hyvin levoton, kun ei kylästä kuulunut muuta kuin etäistä sanomakellojen kumeaa laulua, joka tuulenhenkäyksen siivillä leijaillen toi kuolontervehdyksiään. Hänen pyynnöstään oli Pekka lähtenyt tiedusteluretkelleen. Olisi lähtenyt itse, mutta ei se Pekka päästänyt häntä menemään, ruton vuoksi, ja taisipa taiten tehdäkin.
Siellä hän nyt seisoi, Pekka, Mäntylän pihalla kontti selässä,
Reetan, Mäntylän koturin vaimon kanssa haastellen.
"Ei, kyllä se niin tosi nyt on, kuin ma sanonkin", puheli Reeta, "että ei sinun, isäntä hyvä, Mäenpäähän saakka tarvitse mennä, kyllä he jo eilen haudattiin, vaari jo toissa iltana ja muori eilen. Mutta kuka sitä sanaa teille olisi lähtenyt viemään. Ei täällä enää sanansaattajia ole muita kuin kirkonkellot, ja pian kai nekin jo vaikenevat soittajien puutteessa. Eivät appivanhempasi enää mitään tuomisia tarvitse. Tuolla tuvassakin makaavat kuin luokona koko väki, emäntä jo onkin haudattu, ja viimeisiään se vetelee Kaapokin, meidän."
"Vai on se miehesikin, semmoinen reipas mies, vuoteelle kaatunut."
"On toki. En voinut enää olla tuvassa sitä surkeutta näkemässä, kun ei voi auttaa yhtään. — Ei tässä sentään jouda kauvan ulkonakaan olemaan, täytyy mennä taaskin niille suunkastetta edes antamaan. Mutta eivät sitä kaikki suinkaan tekisi niinkuin minä; ne pakenevat kuin hullut, juuri kuin siltä siivelliseltä pakoon pääsisi, kun se tullakseen on."
"Mutta mitenkä se liikkuu ja tulee, se rutto, siitä puhutaan niin kummia?"