"Vaiti! Hiljaa, älä mainitse sitä! Voi sinua onnetonta, etkö sinä tuota tietänyt varoa? Ei minun enää väliä ole, varonko vai enkö; rupeaa se minuun kumminkin, vaikka olen minä tähän hetkeen asti kieleni kytkenyt. Eihän täällä kylässä kukaan säästy, kyllä se tekee puhdasta jälkeä, mutta te siellä metsän perillä. — Niin, kyllä kait se sinuakin sinne nyt seuraa!"
"Ei tauti tartu, eikä rutto rupee ilman Jumalan sallimatta."
"Siunatkoon sinua", huudahti Reeta, "huomasitkos?"
"En. Mitä minä olisin huomannut?"
"'Se' lensi nyt yli pihan", vastasi vaimo salaperäisesti.
"Mikä?"
"'Lintu'".
"Lintu!"
"Niin, punainen'".
"Rut —?" Jotakin punaista leimahti kuin salama Pekan silmien editse, ja sana katkesi puolierään hänen huulillaan.