— Herrana vara para kuu o röökka — inte te siniera… inte als…[— Herrat ovat vaan hyvät ja polttavat — ei se tee mitään… ei mitään.]
— Tack så mycke'… det var förbannat fint af fruntimret…[ —
Kiitos paljon… se oli helvetin hienosti tehty rouvan puolelta…]
Hän pitää hatun päässään! Pitää sen laivassa ja kirkkorannassa ja kirkonmäelläkin… on se hänen päässään yhtä hyvä kuin kenenkä muunkin.
Ja hänen kasvoistaan loistaa niin suurta onnea ja tyytyväisyyttä ja kiitollisuutta kaikista Luojan vähistä lahjoista, jotka ovat hänen osakseen tulleet, että on minunkin oikein hyvä ollakseni…
(Lastuja IV.)
SANTERI ALKIO.
Syntynyt 17/6 1862 Laihialla. Alkuperäinen nimi Filander. Ollut sanomalehtitöissä v:sta 1877, sen ohessa kauppaliikkeenomistajana kotipitäjässään v:teen 1905. Nuorisoseurojen johtaja ja niiden äänenkannattajan "Pyrkijän" toimittaja sen perustamisesta 1890. Teoksia m.m. Teerelän perhe, Eeva, Salliman oikkuja, Mennyt, Aikamme kuvia I-III, Puukkojunkkarit, Murtavia voimia, Kylistä, Kodeista ja Vainioilta, Tien haarassa, Palvelusväkeä.
SUURI PALKKA.
Kovin oli ikävä asia rovastille laskea käsistään tuota uskollista isäntärenkiä Tuomasta; hänhän oli saattanut pappilan maat niin verrattomaan kuntoon. Ne tuottivat nyt melkein kaksin verroin siitä, mitä kuusi vuotta takaperin, jolloin Tuomas taloon tuli ja johdon käsiinsä sai. Ja nyt oli Tuomas aamulla pyytänyt eroa palveluksestansa, Amerikkaan muka aikoisi mennä.
Pappi tunsi sen, tuossa soututuolissaan tupakoidessaan ja miettiessään, että Tuomas oli talouden hoitamisessa mies paikallaan ja että se kaksisataa markkaa, jonka hän tälle oli palkkaa maksanut vuosittain, oli tuottanut hyvin runsaan koron. Mutta sepä se nyt mietityttikin: oliko Tuomaan taito jäänyt taloon, vai mahtoiko tämä viedä sen muassaan? Olisikin tuosta päässyt selville, niin… jos kerran taito taloon jää, niin mitäpä tuolle palkkojakaan koroittelemaan, mutta jos muassaan vie, niin… olisi ehkä syytä lisätä vaikka satanen miehelle.