— Istukaa… sanoi hän mennessään. Sitten hän palasi taas pöytänsä luo.
— Mistä te olette?
— Minähän oon sieltä Muijalan mökistä… tuntoo kai se rovasti hyvinni! virkkoi Muijalan mies.
— Muijalan mökistä — mistä kylästä? kysyi rovasti.
— Ka Kinnulankylästä… unohtuneenpa se näkyy rovastilta, vaikka olinhan minä tässä muuanna syksynä teillä kinkerikonttia kantamassa, kun työ tuolla syönmailla kulukija… tolkuttaa mies hieman loukkaantuneena.
— No, mitäs teillä sitten on asiaa nyt? kysyy taas rovasti.
— Ka semmoinenhan minulla on assie, alotti Muijalan ukko hiljentäen ääntään ja käyden kasvoiltaan huolestuneen näköiseksi — että kun sinne meijän kylälle nyt on ilmaantunut semmoinen karinkiertelijäinen, joka huitoo ja räpistelee ja näyttää kulkevan niinkuin tyhjän päällä ja joka ei oo mikään muu kuin ihte se ilmeinen vanha kehno, niinkuin rovastikin hyvin ymmärtää, ja minä tuota sillä lähin pyytämään, jotta eikö se passaisi niinkuin tuota kirkossa meijän Kinnulankyläläisten puolesta rukoilla, sitä kun ei tiiä, jotta milloin se taas tuloo vaikkapa maajalassa ihmisiä peloittelemaan…
— Mutta minä en ymmärrä, mistä te nyt puhutte? sai rovasti keskeytetyksi ukon sanatulvaa.
— Ka siitä karinkiertäjästähän minä… tokaisee ukko, jonka mielestä asia pitäisi heti olla rovastillekin yhtä selvä kuin hänelle itselleen.
— Mikä se karinkiertäjä on? kysyy rovasti kummastellen.