Kirkas kuutamo loi Eevin kasvoille hopean värin. Entistä kalpeampi hän oli; vaan kivun väreitä ei enää näkynyt, eivätkä tuskasta kertoelleet himmentyneet silmät. Hymyssä oli suu ja rauhan hohde otsalle laskeutui kuutamon kirkkaassa valossa.
Viimeisen kerran rinta aleni. Hän oli lopettanut…
Äiti meni ulos. Hän istui porstuan kynnykselle ja puhkesi itkuun.
Mutta ylhäällä mäellä näkyi loistava risti, joka kohosi korkealle aina taivaaseen saakka, tähdet tiheässä kimaltelivat tummansinisellä pohjalla ja etäisen metsän latvoilta revontulten leimut soilehtivat. Hiljainen ja kirkas oli yö…
Kuopiossa v. 1887.
(Novelleja I.)
JUHO HEIKKI ERKKO.
Syntyi Orimattilassa 16/1 1849; käytyään Jyväskylän kansakouluseminaarin toimi koulunopettajana; myöhemmin vapaana kirjailijana. Kuoli 16/11 1906. Teoksia: Runoelmia, Paimenet, Valikoima runoelmia, Uusia runoelmia, Havaittuani, Kuplia, Ajan varrella, Runoelmia ja ajatelmia, Pimeän tulien, Ilmojen lauluja — kaikki lyyrillisiä runoteoksia; Tietäjä, Aino, Kullervo, Pohjolan häät — näytelmiä; Kotoisia tarinoita, Uskovainen — kertoelmia.
LINNUNPOIKA.
Ystäväni perheineen oli odotettavana maalle Puruveden rannalle. Parin päivän kuluttua oli heidän jo saavuttava. Heillä oli pieni, kolmivuotias tyttönen, koko perheen keskus, jolle jokainen säteili ja josta riitti iloa jokaiselle. Joskus suruakin. Sellaiset lapset ovat kaikille niin mieluisia, että heitä huvittaakseen tekisi vaikka mitä — huolimatta niin paljon heidän oikeasta hyödystään. Huvittavampi on heitä huvittaa kuin hyödyttää.