Sillä syksy silloin oli.
Ja edelleen asteli allapäin Romana korven kivikkoisia ja liukkaita polkuja — vatsassa nälkä ja mielessä epätoivo. —
Vaan kerran sattui hän sakkineen erääseen saloiseen sepon majaan — sepon pajaan, jossa kaikenkaltaiset öiset aseet taottiin: tappelupuukot, rosvonviilat, viinatorvet… Sielläpä häntä ystävällisesti vastaan otettiin: ruokittiin leivällä, ilahutettiin lämpimällä ja sanottiin vielä satu… Se oli Viisaan-Juoneksen satu ja sanoi sen seppo itse:
"Olipa ennen mies, Viisas-Juones, joka ei väkisin vienyt, eikä salaa varastanut, vaan muuten otti.
"Ensi kokeensa oli:
"Astui mies metsätietä häntä vastaan, astui lehmää sarvista saattaen, ja sanoi:
"— Terve.
"— Terve, terve, vastasi Juones, vaan ajatteli: kuinka saisin tuon lehmän, en väkisin, en salaa, mutta muuten?
"Poikkesi metsään, juoksi kappaleen eteenpäin ja viskasi tielle miekan, — meni piiloon.
"Tuli lehmänsaattaja siihen, näki miekan, sanoi: