Kansalaisissasi herätä tämän kautta rakkautta isäinsä maahan ja luottamusta itseensä. Tämmöinen luottamus synnyttää jalon uskalluksen, joka eroten turhasta kerskauksesta osoitakse siinä, että me ihmis-arvomme oikein tunnemme emmekä tahdo alemma vaipua entistä oloamme.

Elä kansasi arvoa alenna, jos siitä jotakuta muiden kansain suhteen puuttuisikin; eläkä omasi rinnalla muita kansoja kehu ja ylistele. Eri etunsa ja avunsa on kullakin kansalla ja niin on silläkin, jota sinä sanot omaksesi.

Kotimaasi la'it, asetukset ja tavat pidä arvossa ja kunniassa, sillä niissä ilmoitakse kansasi omituinen luonne ja henki kaikkein parhaite. Niinpä maasi ja kansasi sääntöjä seuraa ja tottele, vaikkapa joskus estäisivätkin omaa etuasi, sillä valtakunnan yhteinen etu on useinki toista, toista erään yksityisen.

Jossa Luojan taivasta tähtinensä ensi kertaa tähysit, jossa armaan äitisi lempeät silmät hellästi holhoi sun kehtoasi ja aikaiseen jo isäsi rakas suu mieleesi kylvi tiedon ja siveyden siemeniä, siinä on sulo ja suotu isäisi maa, jota tulee ja sietää sun armastaa ja lempiä.

Ja vaikka ei muuta olisikaan koko kotimaasi kohdalla, kuin synkkiä soita ja kolkkoja karia, ja siellä vaan köyhyys ja puute majailisi, on tämä kuitenki se seutu, joka sinulle on sulin ja kallihin kaikista.

25.

Lehmää vuohena myöjä.

(Suomalainen satu.)

Vähäisellä mökkipaikalla asui ennen vanhanläntä mies ja sillä oli poika. Heiltä kävi vuoden pitkään eläimen ruoka vähäksi, ja isä laittoi poikansa lehmää kaupalle kaupunkihin, jotta sen hinnalla sitte toisille eläimille syömistä saataisi. Poika läksi kulettamaan lehmäänsä ja tuli sen kanssa kaupunkiin, jossa hän nyt ensimäistä kertaa oli käymässä. Siellä tuli kaupungin kadulla kaksi nuorta miestä, hyvää koiranhammasta, häntä vastaan ja kysyivät: "minnekä, poika, viet vuohta?" — Poika ei vastannut mitään, vaikka miesten puhe oli outoa hänestä, vaan luuli heidän pilkalla tätä sanovan, kun hänen lehmänsä oli laiha ja huononnäköinen, ja kulki heistä edellensä. Nämäpä olivat viisaita mielestänsä, kiersivät huoneiden ta'atse jälellensä ja tulivat uudestaan pojalle eteen, sanoivat toimessansa: "Ka, vuohta viet, poika, markkinoille, mikä vuohellasi hintana?" — Poika, joka ei tuntenut kyselijöitä niiksi entisiksi, kävi arvelemaan asiata, miettien mielessänsä: "no, kuka tässä nyt oikeassa on, muutko ihmiset vai minä, kun kaikki tätä mun lehmääni vuohena pitävät?" Eihän kuitenkaan virkkanut kyselijöille mitään, vaan hosasi kuletettavaansa vitsalla, ja meni edellensä. Toisetpa eivät heittäneet asiata siihen, vaan juoksivat taaskin kartanoiden ta'atse jälellensä ja pyörähtivät kolmannesti eteen pojalle, tekivät hyvän päivän hänelle, ja sanoivat: "Ka, vuohtahan viet, poika kaupaksi, etkö myö tuota vuohtasi meille?" — "No, vuohihan tämä taitaa ollakin, kun tätä kaikki ihmiset siksi sanovat," arveli poika viimeinkin, eikä jul'ennut asialta väitelläkään, sanoi: "no, kun ostaaksenne lienette, niin myön." — Siinä tehtiin nyt kauppa. Miehet sopivat pojan kanssa hinnalta, ostivat häneltä sen lehmän vuohesta, ja läksivät matkaansa.

Miesten mentyä jäi poika seisomahan kadulle ja luki kaupassa saamat rahansa, miten ne olivat vähässä, niin alkoi jo katua kauppaansa, arveli: "lehmä totta oli kun olikin se mun kuletettavani, ja minä hupsu möin sen vuohesta!" Päälliseksi pelkäsi isäänsä, että hän vielä toria saapi, jos niin vähillä rahoilla kotiinsa tulee, ja alkoi tuumitella neuvoa, miten hän asiastaan selvän saisi. Tuosta luuli jo keinon keksineensä ja seurasi miehiä jälestä, astuen sinnepäin, jonne oli nähnyt heidänkin menevän. Siitä tuli hän torille, jossa markkinata pidettiin, ja näkikin miehet tässä häneltä ostamaa lehmää kaupittelevan. Poika katseli syrjästä heidän kauppaansa, ja näki vuohesta myömän lehmänsä nyt toisille tavallisesta lehmän hinnasta annettavan, josta älysi jo koko petoksen, arveli: "ahas, vai petitte te koiruudellanne minut, vaan katsokaahan enkö minä teitä vuorostani petä!" — Sillä tuumalla meni lähimäiseen juomapaikkaan ja maksoi isännälle edeltäkäsin rahan, sanoi: "meitä tulee tähän kolme miestä vähän ajan päästä ryypylle tämän rahan edestä, minkä nyt saatte, niin minä kun lähtiessäni sitte lakkiani kohotan ja pyöritellen sitä kysyn, jos kaikki on maksettu, niin teidän pitää myöntääksenne." — "Kyllä myönnän, kyllä," vastasi isäntä ja lupasi neuvon mukaan tehdäksensä; mutta poika kävi vielä kahdessa toisessa juomapaikassa ja maksoi juomiset edeltäpäin varoittaen isäntiä samatse kun ensimäistäkin, josta kulki takasi torille. Siellä oli nekin lehmän ostajat vielä, jotka keksittyänsä pojan, kohta tulivat hänen puheellensa ja kysyivät piloillansa, eikö harjakaisia lähtisi juomaan, kun niin väleen sai vuohensa myödyksi. — "Ka, jos lähdemme," vastasi poika ja vei miehet lähimäiseen juomapaikkaan, jossa edeltäpäin oli isännälle rahan antanut. Siinä joivat, olivat aikansa ja mielivät poikkeen lähteä, niin kohotti poika lakkinsa, pyörittäen sitä kädessänsä, ja kysyi isännältä: "eikö se ole maksettu?" — Isäntä vastasi: "jo hyvä vieras, jo se on maksettu!" — Mitäs siitä; lähdettiin juomapaikasta yhdessä poikkeen, ja saatiin kaupungin katua astumahan, niin alkaa arvella ne nuoret miehet, että mitenkään se on jälki, kuin poika ei rahaa antanut ja se isännän mielestä oli maksettu. Eihän kuitenkaan rohenneet kysyä asiata, vaan kulkivat pojan kanssa edellehen, niin nähtiin taaskin juomapaikka muutamassa kohdin, ja poika sanoi toisille: "käykäämme tätäkin paikkaa ko'ettamassa, minkälaiset juomat tässä ompi!" — No, sehän tuuma oli toistenkin mieleen, ja menivät kapakkaan yhdessä. Tässä oli poika niinikään jo edeltäkäsin käynyt rahaa maksamassa, eikä muuta, vaan käski isännän juomista tuomaan. Isäntä kun tunsi jo entuudesta pojan, kantoi viinaa pöydälle, ja miehet siitä taaskin ottivat ryypyt. Ryyppäämästä päästyä kääntyi poika sitte isäntään päin ja kohotti lakkiansa niinkuin viimeinkin, kysyi: "eikös se ole maksettu?" — "No, se on maksettu," vastasi isäntä; ja miehet pojan kanssa läksivät kapakasta ja saivat yhtenä astumahan, niin sanoivat pojalle: "no, minkätähden sinä et tarvitse maksaa, kun sanot vaan: eikö se ole maksettu? josta he samassa sanovat: se on maksettu?" — Poika vastasi: "tämä lakki on minulla niin onnellinen, että jos minä missä käyn syömässä taikka juomassa ja juomasta päästyäni kohotan tätä vaan ja kysyn: 'eikös se ole maksettu?' niin isäntä samassa vastaa: 'no, se on jo maksettu!'"