Setä: "Sitä on vaikea tarkoilleen määrätä. Uskottava on kuitenkin, sielläkin löytyvän jonkunlaisia eläjiä, Vaikka luultavasti ovat eriluontoisia, kuin maalla asuvaiset, koska tähtien tutkijat eivät sano kuussa ilmaa ei vettä löytyvän."

Elsa: "Ah, jospa kuitenkin voisi kuussa käydä sen ihmeitä katsomassa!"

Setä: "Se on mahdotointa! Kaikki, mikä maahan kuuluu, on siihen myös sidottuna. Etkös havainnut äsken, kun veljesi toverineen heitteli koppia, kuinka koppi viskattaissa kiipesi ylhäälle, mutta aina taaskin lankesi maahan? Niin palaavat kaikki maan pinnasta eroitetut kappaleet siihen tasasi, sillä maalla on erinäinen voima, joka vetää lähellä löytyvät olennot tykönsä."

Elsa: "Entä jos ihmisellä olisi siivet, tottahan sitten voisimme kuuhunki kohota?"

Setä: "Eipä kumminkaan. Maan ympärillä on, niinkuin tiedätte, ilmaa monen peninkulman paksulta ja tätä ilma-määrää ulomma ei voi mikään maasta loitota. Koska nyt linnutkin ovat maahan kuuluvia, täytyy heidän jäädä tämän piirin sisälle. Tosin saattaa monikin heistä lentää hyvinkin korkealle, vaan ei kuitenkaan etemmälle, kuin maallista ilmaa kestää ja on; viimein täytyy heidän kumminkin maahan laskeutua."

Antti: "Mistä kuu saapi kauniin, kirkkaan valonsa?"

Setä: "Kuulla ei itsellään ole valoa, vaan se tulee hänelle auringon säteistä, jotka ensinnä sen pintaan paistavat ja siitä heijastavat meidän maahamme, samoin kuin päivän säteet taitaa peilin lasiin satuttaa ja siitä sitte toiseen, varjossa olevaan paikkaan johdatella."

Antti: "Mutta kuu ei aina ole yhdenlainen, vaan muuttaa muotonsa; mikä tähän on syynä?"

Setä: "Se että aurinko vaan puoleksi aina valaise häntä. Koska siis kuu määrätyllä matkallansa sattuu samalle puolelle kuin aurinko, taikka maan ja auringon välille, niin emme voi nähdä hänen valaistua puoltansa, joka on aurinkoon päin. Toista pimeätä puolta, joka on meitä kohdin, ei taas silmämme eroita, ja siksi emme koko kuuta silloin tiedä olevan. Tähän aikaan sanotaan kuuta syntyväksi. Vaan koska siitä taas kuu kulkiessaan siirtyy vähän syrjemmä, alkaa hänen valaistu kylkensä meille vähitellen länsi-taivaalla näkyä, kunne hän matkallansa tulee iltaan toiselle puolelle aurinkoa vasta-päin, jolloin häntä sanotaan täysikuuksi, sillä nyt on koko hänen valaistu puolensa maata kohdin ja näkyy meille täydellisesti. Siitä alkaa taas valaistu kylkensä vähitellen kääntyä maasta pois, kunne kuu jälleen joutuu maan ja auringon välille ja hän meille on näkymätöin."

Antti: "Kulkeeko kuu aina yhtäänne päin."