Ellös surko! — kaipaukses,
Itku vaikein
Turha on; tyhjä voivotukses,
Huoli haikein.
Kyyneleet ei kyllä auta,
Saatunsa pitääpi hauta;
Ei palaja tänne, ei,
Jonka tuoni täältä vei.
Liha kaikki lankiaapi
Lailla kukkasen,
Neitoselta tempoaapi
Surma sulhasen,
Ikivanhalta varansa,
Imevältä ruokkijansa;
Viepi vihkimäisiltään
Morsiamen yljältään.
Liha on kaikki kaatumassa,
Niinkuin heinänen,
Maaksi mainen maatumassa,
Mut ei taivainen.
Hän nyt, josta kannoit huolen,
Tähtitarhan tuolta puolen
Katselee jo ystävää,
Hauallansa itkevää.
Tieto, taito tarkoittaapi
Parempaisuutta,
Sydämemme kaipoaapi
Olevaisuutta;
Kalmako kadotteleisi,
Nekin maaksi muutteleisi?
Turha'anko meiät loi
Luoja, toivon meille soi?
Kuvoaan ei meihin Luoja
Suotta painanut;
Ruumis vaan on sielun suoja,
Jonk' on antanut.
Tämä peite laukiaapi,
Pian maaksi raukiaapi,
Koska henki lasketaan,
Kotihinsa kutsutaan.
Astu taivahasen taasta
Ajatukseni!
Hauan tuolle puolle maasta
Lennä luontoni!
Sielt' ei tauti, tuska tuima,
Sota, rutto, kuolon voima
Eroittele milloinkaan
Tuttavia toisistaan.
Ahpa päivää autuasta! —
Toinen toisaan
Tervehtivät: vanhin lasta,
Sulho neitoaan!
Siellä luojan laupiuutta,
Voimoa ja viisautta
Levon maassa lauletaan,
Voiton virttä veisataan.
Pian päivä päätynynnä
Lie jo meiltäkin,
Jäsenemme jäähtynynnä
Ehkä kohtakin;
Välttäkäämme harhateitä,
Että etsittäissä meitä
Valmihina oltaisiin,
Kotimaahan tultaisiin!
Lönnrot.
Marian murhe.