Sua muistan, koska korvet
Vaipan vaaleaisen saavat
Talven tuiman joutuessa.
Muistan tähtein tuikkaessa,
Revon tulten tuprutessa,
Kuin jos taivas ois tulessa;
Milloin mua muistat — milloin?
Sua muistan kaikin aijoin,
Päivän puoleen pyrkiessä,
Sekä maille kulkiessa.
Muistan täällä, muistan tuolla
Tähtitarhan tuolla puolla;
Milloin mua muistat — milloin?
Kallio
Oma maa.
Vallan autuus se, jok' ei nuorena sortunut maaltaan,
Hyljätty onnensa kans' urhoin haudoilta pois!
Ei sopis miehenä näin mun nuhdella taivaan töitä;
Mutta mun syömmeni taas tahtoopi huoata ees.
Kuin minä muistan sen yön, jona rakkailta rannoilta luovuin,
Nousevat silmiini nyt vieläki viljavat veet.
Ei mun mielestä, ei, mee Pohjolan tunturit, joilla
Lassa ma kuuntelin, kuin sampo ja kantele soi,
Siell' eli toimessa mies, ja Väinöstä lausuvat urhoot,
Poijat ja karhut puun juurella painia löit.
Raittihit talviset säät; revon tult' ovat taivahat täynnä,
Kauniimmat katsoa kuin aamulta alkava koi.
Oi te kesäiset Pohjolan yöt, jona aurinko loistaa
Myötäänsä, päilyen veen vienossa taivahan kans!
Teille jos Onnetar sois mun vielä, niin tuntisin kaikki,
Saaret ja salmet, ja myös taivaalla tähdet ja kuun.
Siellä muu huoleni on ja siellä mun muinoset muistot,
Sinne mun kultani jäi, sinne muu ystävät myös.
Huoleti kiitelkööt muut alppein seutuja kauniiks,
Kauniimpi, kalliimpi on mulla mun syntymä-maa!
Kallio.
Laulun muisto
Kulkiissani vainiolla
Kuulin Aunin laulavan,
Kuulin kuuset takalolla,
Kalliotkin kaikuvan:
Tuulan, tuulan tee.
Suksutellen mehu-miellä
Annin kumppaniks ma jäin,
Sanoen: "ka, laula vielä!"
Ja se armas lauloi näin:
Tuulan, tuulan tee.
Niin hän laulo hymy-huulin,
Sima-silmin, sulo-suin:
Hiljan hengiten ma kuulin.
Enkä muista muuta kuin:
Tuulan, tuulan tee.