Nosta, nosta jo henkesi kahleistaan,
satavuosia sortunut!
Kansa yksi on Suomessa, yhdellen
voiton-arpa on langennut.
Työhön, työhön yhtenä kansana siis
rehellisehen, arvoisaan!
Saman maan, saman kansan onnellen
joka korsikin kannetaan.
Kuka kurja hylkien silmäilee
suuriarvoinen alhempaan?
Saman arvon, kunnian ansaitsee,
joka mies on paikallaan!
Kaikki, kaikk' ylös yhtenä miehenä nyt
Suomen onnea valvomaan!
Hetken työ tuhatvuosihin vaikuttaa,
isänmaahan ja maailmaan.
J. H. Erkko.
Laulu Vuoksella.
Mahtavasti, voimakkaasti Saimaan aallot vyöryy Vuoksessa Vuori nostaa poikiaan veden voimaa kiusaamaan, synnytellen salakaria. Leikitenpä hypähtää niistä aalto kuohupää. Mahtavasti, voimakkaasti Saimaan aallot vyöryy Vuoksessa.
Virran raisun mahti paisuu, vuoren vastuksista vimmastuu. Jäykkäpäisen kallion kylki vastassa nyt on — ahdistettu aalto rajustuu! Kuohut uppiniskoissaan eespäin työntää toisiaan. Mahtavasti, voimakkaasti Saimaan aallot vyöryy Vuoksessa.
Aaltoin vimman kiukkuisimman tieltä särkyy voimat kallion: kas, kuin ähkymähän jää vuori jyrkkä, härkäpää, syrjin katsoo virran voittohon. Metsä, äänetön kuin yö, näkee aaltoin ihmetyön. Mahtavasti, voimakkaasti Saimaan aallot vyöryy Vuoksessa.
Maalle sulle, kiusatulle, voitonvirttä laulaa Imatra. Saimaan aallot uneljaat Vuoksessa on voimakkaat, kalliot niit' ei voi kahlita. Niinp' on kansa Suomenmaan herättyään, noustuaan, mahtavasti, voimakkaasti ilkivaltain muurit murtava.