Kalevala.
Wäinämöisen sanoja.
Kielti vanha Wäinämöinen, epäsi suvannon sulho kullalle kumartamasta, hopealle horjumasta. — Sanoi vanha Wäinämöinen nuoremmalle veiollensa:
Kaunis on kattila tulella, vaikka vettä kiehukohon; hyvä mieli miehen päässä, vaikka ilman istukohon — väki ei väännä hartioita, sure ei mieli miehen päätä.
Hoia honkaista venettä, hoia hongan veistäjätä; pah' on orja palkatonna, paha paljon palkan kanssa — osallahan mies elävi, koira toisen kohtalolla.
Suo vilja vihattavalle, rahat raukoteltavalle! — Hullu saapoa vihaavi, siitä saapi saamatonkin, viha viepi viljan maasta, kateus kalan veestä.
Aina auttavi Jumala, ajan kunkin katkaisevi; viipyen erät paremmat, kauan ollen kaunihimmat — harvoin syötti harva verkko, silloin suurilla kaloilla.
Jumalass' on juoksun määrä, ei miehen ripeyessä; juokseva johonkin saapi, käypä kauvas kerkiävi — usein käypi käypä härkä, kun jo hengästyi hevonen.
Väli on väätyllä vitsalla, väli vääntämättömällä; mies tulevi neuvotusta, koira neuvomattomasta — tieto ei miestä tieltä työnnä, neuvo syrjähän syseä.
Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto; kiitä muille muita maita, itselle omia maita — omat maat makuisimmat, omat metsät mieluisimmat.