11.* Suomen valta.
1. Nouse, riennä, Suomen kieli,
Korkealle kaikumaan!
Suomen kieli, Suomen mieli,
Niiss' on suoja Suomenmaan;
Yksi mieli, yksi kieli
Väinön kansan soinnuttaa.
Nouse, riennä, Suomen kieli.
Korkealle kaikumaan!
2. Suomalaisen kuokka, aura
Kyntäneet on Suomenmaan;
Kasvoi vehnä taikka kaura,
Maa on meidän perkamaa.
Kelläs täss' ois äänen vuoro
Meidän maata johdattaa?
Nouse siis sä, Suomen kieli,
korkealle kaikumaan!
3. Suomalainen yksin kesti
Ruton, näljän aikana,
Uksin miekallansa esti
Vihollisen maastansa;
Suomalain siis yksin käyköön
Käsin ohjiin onnensa.
Nouse, nouse. Suomen kieli.
Korkealle kaikumaan!
4. Äänisjärvi, Pohjanlahti,
Auranrannat, Ruijan-suu,
Sun on. Suomalainen, mahti,
Jok' ei oo kenenkään muun,
Sillä maalla sie oot vahti;
Älä ääntäs halveksu!
Nouse, riennä, Suomen kieli,
Korkealle kaikumaan!
12. Salomaa.
1. Yht' ihanaisena kuin sinut kerran näin, olet tuossa
Tai'an luomana taas, kaunoinen salomaa.
Taas näen sun, mökin tyynen tuon, kukat, marjovat pensaat,
Lammen välkkyävän, vaarat korkeat nuo.
Nään sinut ennellään, nään taas tutut, lempeät kasvot,
Joit' olen kaivannut kuin kesä lämmintään.
Kaikki ma taasen nään: lukemattomat, armahat muistot
Kuin kukat kirren alt' elpyivät taas elohon.
2. Tuolla ma lammellas olen soudellut useasti,
Salmia kierrellyt, kaikua kiusannut;
Katsellut sylissäs olen Vellamon neitosen maata
Hurmaavan ihanaa, luokseen viettelevää;
Taikkapa, keinuen laineillas, vetes välkkyvän karjan
Kietonut verkkoihin, nostanut venheesen.
3. Tuoll' olen vuorellas sen louhistot kapuellut,
Noussut kotkan laill' ain' yhä korkeuteen,
Noussut ja nähnyt mun pyhän, armaisen isänmaani
Niinkuin morsiamen tyynenä loistossaan;
Nähnyt auringon alas vaipuvan salmien helmaan,
kultia lähteissään heitellen yli maan,
Tai punottain, ujostellen kuin salon impyen nähnyt
Kuuttaren kehräävän rihmaa häähamoseen;
Tuon olen nähnyt ja siin useast' olen istunut yöhön,
Ääneti istunut vaan, aatoksiss' uneksuin.
4. Mut unohtaisinko nuo suloiset, ikimuistoiset hetket
Tuolla suu helmassas, seurass' ystävien!
Muistoja tuo joka puu, joka kukkainen, joka pensas,
Polkusi mutkikkaat, viirisi salkoineen.
Istunut tuoll' usein lakan all' olen, hartahin mielin
Kuuunellut tarinaa ai'an muinoisen,
Nähnyt valtavat hahmot sen, sekä rohkeudella
Taas tulevaisuuden verhoa nostellut;
Nähnyt kaunoiset unet maalleni, toivonut sille,
Toivonut taivasten antimet runsaimmat,
Toivonut sille kuun hopeoita ja kultia päivän,
Teilleen valkeuden, rauhoa rannoilleen…
Niin, mitä toivoinkaan, mitä aattelinkaan, mitä näinkään
Tuolla sun helmassasi kukkainen salomaa!