Suonio.
Tähden tuikkiminen.
Sä tähtönen kirkas,
Oi sano, mi voi
Tuoll' olla sun virkas,
Miks Luoja sun loi?
Suur' aurinko vaan
Voi päiveä suoda
Ja eloa luoda
Yl' ilman ja maan.
Kuu valoa tarjoo,
Kun pimein on yö,
Unt' eläväin varjoo;
Se hällä on työ.
Kuin veljesi nuo
Sä pieni et loista,
Et pimeitä poista,
Et ihmeitä luo.
Mut kuitenkin yhä,
Kun tuikkeilet näin,
On rauhoa pyhää
Mun sydämessäin.
Ma rohkenen taas,
Ja kepeämmällen
Mun tuntuvi jällen
Täss' surujen maass'.
Kosk' yön läpi valon
Näk' eksynyt mies,
Hän tietävi: talon
Tuoll' lekkuvi lies.
Näin, tähtönen, liet
Myös viittana varmaan.
Mi luoks' Isän armaan
Laps poloiset viet!
Suonio.
Joki.
Kas, lähde virtaa vuoresta,
Luo silmäns taivahille,
Ja lemmenkukat partaalla
Suloa lausuu sille.
Se on niin kirkas,, loistava,
Se kuvaelee taivasta.
Se puroks' sitte muuttuvi,
Mi kirkas ompi vielä,
Vaan kun sen vesi juoksevi,
Se himmentyypi tiellä;
Se kukkasia suutelee
Ja riemuisena rientelee.