Vaan kun se rientää kauemmas,
Se paisuu suuremmaksi,
Se tanssii, ollen riemukas,
Ja muuttuu raivosaksi,
Sen aallot kiehuu, pauhaavi,
Niin että metsä kaikuvi.
Vaan kun on aikans ryskännyt,
Niin hiljaiseksi jääpi;
Sen pinta on nyt tyyntynyt,
Se mereen häviääpi.
Näin joki syntyy, kuolevi,
Niin elämämme virtaavi.
A. Rahkonen.
Luoja tietää, sinä et.
Nosta silmäs, ihminen,
Lue tähdet taivaan;
Mittaa koko avaruus
Tarkallensa aivan!
Sano, miks' ei luonnon lait
Vanhene ja hajoo,
Korkeuden kappaleet
Syvyytehen vajoo?
Ihminen, sä vaikenet,
Luoja tietää, sinä et.
Mistä tuuli matkustaa,
Mihin pilvi kulkee?
Kuka taivaan akkunat
Aukaisee ja sulkee?
Montako on lehteä
Puissa, pensastoissa?
Monellako linnulla
Pesänsä on noissa?
Ihminen, sä vaikenet,
Luoja tietää, sinä et.
Montakohan pisaraa
Meressä on vettä?
Montakohan maassa on
Hietajyväkettä?
Ota pienin elävä,
Suurimpaan se vertaa,
Onko toinen suurempi
Toista monta kertaa?
Ihminen, sä vaikenet,
Luoja tietää, sinä et.
Sano, mont' on päällä maan
Ollut asukasta?
Mont' on tällä hetkellä,
Monta tulee vasta?
Voiko järkes tunkea
Kuolon salaisuuteen,
Kuinka tomu kirkastuu,
Virkoo eloon uuteen?
Ihminen, sä vaikenet,
Luoja tietää, sinä et.
Olli Vuorinen.
Eksynyt.