SULAMITH.
(Korkea Veisu II, 8-14, IV, 6, 11, 16 ja 17.)
Soi laulu ystävän! Jo tuolla tulee hän! Jo rientää yli vuoren, käy kiitäin kukkamailla gasellin lailla ja lailla kauriin nuoren.
Hän hiipii huoneen taa, käy kohti ikkunaa, miss' salaa seison yksin. Hän kautta sälöin urkkii, hän sisään kurkkii ja haastaa hengähdyksin:
»Tule, lemmitty vieno, tule iltahan ihanaan! On talvi mennyt, ja kukkii tieno, kevät tehnyt on tuloaan. Saa viinitarhuri käydä työhön. soi turtturikyyhkyn laulu yöhön, on kypsinä viikunat, kukat viiniköynnöksen tuoksuvat!
»Tule, lemmitty vieno, tule iltahan ihanaan! Miks kätköön, kalliokyyhky pieno, jäät rotkosi suojustaan? Sa kasvos, lemmitty, mulle näytä ja äänesi soinnuilla laaksot täytä: ne soinnut on armahat, ja kullan kasvot on ihanat!»
Mun ystäväin on mun, ma olen, armas, sun ja tahdon karjaa kaita sun kanssas likityksin, mut illoin yksin käyn Myrrhavuoren maita.
Kun päivä vilppaaks saa, ja varjot lankeaa, sua siellä vuotan silloin. Käy lailla kauriin nuoren yli Louhivuoren ja tule aina illoin!