Ja niin nyt aavaa merta uin, ma maailmass' yksin oon: — Mua muut ei kaipaa itkusuin, siis kaipuu haihtukoon! Vain koira vinkuu, kunnes sen vei vieras ruokain ääreen: Jos palaan niin ja lähenen, kenties mua tarraa sääreen.
Ma kevein rinnoin laivassain jään merten kuohinaan. — Vie, minne viet mun, kun et vain vie rantaan kotimaan! Te terve, tyrskyt raivokkaat! Ja kun käyn tuulten myötä, taas terve, rotkot, erämaat! Maa isäin, — hyvää yötä!
SANOTAAN, TOIVOSS' ONNI ON.
Sanotaan, toivoss onni on; mut menneisiin taas lempi vaipuu: se kiintyy riemuin muistohon, ja ensi tunteet viimeks haipuu.
Mit ihannoimaan muisto jää, se muinoin oli toivon tuomaa; sen muisto kalliiks pyhittää, vaikk' kadonneen jo toivon huomaa.
On tyhjää kaikki, harhaa vaan: tulevat pettää, kaukaa väikkyin; et menneitäs saa palaamaan, ja nykypäivääs katsot säikkyin!
KOKOELMASTA »HEPREALAISIA SÄVELIÄ».
1.
HÄN IHANANA HIIPII LUO.
Hän ihanana hiipii luo ja säihkeessään kuin yö on musta. Mi valoon, varjoon tenhon tuo, siit' immessä on ilmausta: niin ihmeloistoon sulaa nuo, kuin vähää ennen sarastusta.