LUDWIG UHLAND.
KAPPELI.
Kappeli on kukkulalla, katsoo laaksoon tyynehen; siellä lähteen partahalla paimen laulaa riemuiten.
Murhein kuolinkellot soivat, hautavirsi humisee; laantuu laulut veikaroivat, vaiti poika kuuntelee.
Hautaan viedään heidät tuonne, jotka laaksoss' ilakoi. Paimenpoika! Kellot nuo, ne myöskin sulle kerran soi.
BERTRAND DE BORN.
Autafort on raunioina, suitsuu vuorenhuipullaan; linnanherra kahleiss' seisoo eessä läänikuninkaan: »Sainpas sun, mi miekoin, lauluin nostit kansat kapinaan, hurjapään, mi saatoit lapset isiänsä uhmaamaan.
»Eikö kerskaillutkin aina uhkaylväs röyhkeytes, että puolet neros voimaa riittää joka hankkeeses? Nyt ei puolet riitä: — huuda koko henkes avukses, jotta linnas jälleen nousis, katkeaisi kahlehes!»
»Sait mun, kuningas ja herra, — niin, Bertrand de Bornin näät! tuon min laulut liekkiin sytti rajamaittes kaikki päät, hänet, jolle valtiaana syystäkin sä vihaan jäät, jonka tähden lapses kantoi isän vimman raskaat säät!
»Tyttäres hän saliss' istui morsiona herttuan; vei jo soittajani hälle lauluviestin uljahan: lauloi immen ahtaat aatteet, kaihot neiden laulajan, kunnes kyynelhelmet kirkkaat peitti hunnun loistavan.