Elä uljain päin, ota miesnä vastaan ajan ahdingot; — ja jos tuuli liian kävi myötäiseks, ole viisas, reivaa paisuvat purjeet!
3.
GROSPHUKSELLE.
Tyvent' toivoo mies, jota syliins' sulkee meri Aigeian, kun on yö, ja pilviin meni kätköön kuu, ja kun teille laivan tähdet ei tuiki.
Lepo kaipuu on rajupäisten Traakkein, lepo Meedein myös — aseloistossansa; mut, sa Grosphus, ei sitä hanki kulta, purppura myös ei;
korut, aarteet ei, — vaka liktor itse, joka eessäs käy, sydänhuolt' ei häädä; salat tuskat nuo yli kattolaattain liehuen lentää.
Vähin tarpein vain elät tyynnä: arvoon ota pöydälles isäs suolakippo; — toki silloin ei himot, eikä kauhu karkoita untas.
Ikä kuluu: miks koet paljon voittaa?
Mitä suuntaat ties eri maailmanääriin?
Et sä, luopuissas isänmaasta, pääse
itseäs pakoon!
Iki-kaipuu tuo heti laivaan astuu, ja se kilpaan käy kera ratsujoukon; — sido kaurihisi, rajusäätä viihdä viuhean myrskyn!
Ken se tajuuns' sai ilot hetken, jättää joka toiveen voi, ja hän vastuksille hymyn hienon suo; näet onni koskaan ei ole täysi.